tiistai 30. joulukuuta 2008

Hemmottelupäivä

Takana kuusi tuntia yöunta, mutta en silti muista, että olisin herännyt pitkään, pitkään aikaan näin levänneenä kuin tuon kuuden tunnin unen jälkeen - ilmeisesti tuli nukuttua kunolla oikein kunnon syväunta, sillä minulla ei ole mitään mielikuvaa unennäkemisestä, kyljenkääntämisestä tai vastaavasta.

Tänään hemmottelin itseäni oikein urakalla. Käytin viimeisen kolmikymppislahjaksi saamani lahjakortin ja kävin kasvohoidossa ja kulmakarvojen muotoilussa/värjäyksessä (Kiitos Ievuskainen & Liisi!). Omakustanteisesti lisäsin pakettiin vielä ripsiin kestovärin. Tosin olen niin fiksoitunut kulmien maalaamiseen, että kestoväristä huolimatta tyven harvempi osa kaipaa mielestäni täytettä, joten kaivetaan Ben Nye luomiväri Taupe esiin ja täytellään sillä. Sen verran kulmakarvoista vielä, että ilmeisesti maalaan ne jatkuvasti niin samaan paikkaan, että iho imee puhdistuksesta huolimatta jotain tummempaa pigmenttiä sille auleelle, koska hoidon tehnyt kosmetologi kysyi ensimmäiseksi kulmakarvojen laittoa aloittaessaan: Ovatko kulmakarvasi tatuoidut vai lähteekö väri pois? Tai sitten kulmakarvojenlaitto tapani saa ne näyttämään tatuoiduilta.

Kasvohoito oli ihana, rentouttava ja täyteläinen. Se tehtiin heidän itsensä maahantuomilla tuotteilla, joissa on runsaasti aitoa ruusuöljyä ja ruusuvettä. Tuoksu oli kieltämättä huumaavan ruusuinen ja purkit suloisia (sellaisia kuin ennen vanhaiset patenttipurkit eli sellaisella jännällä klipsulukolla ja tiivisteellä), mutta siitä huolimatta en langennut ostamaan niitä kotiin, vaikka hintakaan ei ollut mikään hirveä. Syy, miksi tuotteet jäivät kauppaan, on se, että haluan varmistaa, miten ihoni niihin reagoi. Olen yleensä aina pyrkinyt välttämään öljyisiä tuotteita peläten, että ne tukkivat ihohuokoset ja saavat aikaan hirveän finnimeren - yleensä näin on käynytkin, silloin kun olen öljypohjaisia tuotteita käyttänyt. Tässä hoidossa käytettiin kuitenkin todella runsaasti öljyistä hoitoainetta, jota laitettiin sekä kasvoille että kaulalle ja hartioille, kosmetologi lisäsi sitä ainakin kolmeen, neljään kertaan ja vakuutti, että se on aitoa luonnontuotetta, ei keinotekoista väriä, ei keinohajusteita. Ja samaa öljyä on kaikissa muissakin tuotteissa. Tällä hetkellä olo tuntuu hyvältä ja ympärilläni leijuu vieno ruusuntuoksu, jos sama olo on vielä kolmen, neljän päivän päästä, harkitsen vakavasti ainakin kuorintavoiteen ja ruusuvesi pullon ostamista. Niin tuotteet tulevat Turkista, ruusujen kaupungista (en muista paikan nimeä), jonka ympäristössä kasvatetaan ja tuotetaan 60% kaikesta maailman ruusuöljystä.

Samassa Putiikissa myydän myös ihania hopeakoruja, joita he tuovat itse maahan, ilmeisesti lähtömaa on sama kuin kosmetiikkatuotteillakin. Heillä oli nyt 40% alennus kaikista koruista, koska ovat tammikuussa menossa hakemaan uusia koruja ja pitää saada vanhat pois alta. Enkä minä tietenkään päässyt korutiskin ohi ostamatta jotain pientä:


Hopeiset korvikset teemaan sopien ruusukvartsilla, kuvassa vain ykis, kun en enää ne kerran korviini laitettuani jaksanut repiö molempia pois. Nämä ovat siitä jännät, etteivät ne ole renkaat eivätkä tappi- ja lukkokiinnitteiset, vaan jotain siltä väliltä. Kuvassa vasemmalla on korvan läpi menevä tappi, joka kiinnittyy vastapuolella olevaan reikään, oikealla taas on saranapuoli, joka aukeaa, kun tapin irrottaa reiästä. Korvikset ovat siis osin yhtenäiset kuin litistetty rengas ja kuitenkin korvan läpi menevä osa on tappi eli paljon helpompi laittaa kuin renkaan mutkallinen koukku.

Yksi ainoa "vika" näissä on. Kun olen pitkän aikaa käyttänyt vain pieniä ohuita renkaita tai niitä rihkamakiviä, tuntuvat nämä yllättävän painavilta. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti ja pakkohan niiden on painaakin, sillä pelkästään kiven koko on noin 5x10 mm. Parasta näissä oli kuitenkin hinta - alennuksen jälkeen hinnaksi jäi VAIN 7 e. Me happy!!!

Hong Kongistakin tuli uusia paketteja ihan kaksi kappalein ja kolmas odottelee postissa, täytynee lähteä hakemaan se kotiin. Jaa, mitkäkö niissä on? Uusia kynsikoristeita tietenkin ;-).

maanantai 29. joulukuuta 2008

Vuorotyöläisen sunnuntai

Puhui joskus äitina kanssa vuorotyön tekemisestä ja hän totesi, että onko asia tosiaan niin, ettei vuorotyöläisellä ole pyhää tai arkea. Hetken kun asiaa mietin, niin totesin, että näinhän se on. Viimeisten viiden vuoden aikana ainakin minulle on käynyt niin, että ei oikein voi erottaa pyhää arjesta. Olisihan se toki hienoa elää niin, että voisi sunnuntaina pitää lepopäivää, mutta ei se oikein käytännössä toimi - joskus on kuitenkin pakko tehdä kotitöitä sunnuntaina tai toisinaan olla sunnuntai töissä. Ei vuorotyötä tekevän ihmisen elämä voi mennä niin, että lauantaina siivotaan ja sunnuntaina nautitaan puhtaasta kodista.

Nytkin minulla on takana neljä siivoukseen käytettyä päivää, kolme töissä valvottua yötä ja tämä neljäs yö on menossa hyvää vauhtia valvomiseen ikään kuin vanhasta muistista. Jos nopeasti alkaa ynnätä, niin pääsee siihen tulokseen, että minä onneton olen käyttänyt Tapanin päivänkin siivoamiseen. Kyllä, pitää paikkansa, en millään ennen joulua jaksanut/ehtinyt siivota, mutta huusholli alkoi kuitenkin tuntua siltä, että sille oli pakko tehdä jotain. Niinpä tein itseni kanssa sopimuksen, että siivoan uudeksi vuodeksi - ja kun siihen ei muuten aika riittänyt, niin otettiin pyhät avuksi. Tapanin päivänä siivosin kylppärin, jotta ei tarvinnut tuulettaa mitään, jotta kukaan naapureista ei tietäisi, miten ulkokultaista elämää meillä vietetään. Lauantai aamuna töistä päästessä nukuttiin muutama tunti ja sitten iskettiin olohuoneen kimppuun ja hakattiin keittiön matot saman tien, jotta taas sunnuntaina pääsi hiljaiseen pahan tekoon eli keittiön siivoamiseen. Sunnuntaina siivosin myös rappukäytävä osuutemme ja toivoin, etten ihan hirveästi häirinnyt naapureita.

Tänä aamuna oli onneksi (tai onneksi ja onneksi, yhtä hyvin siinä olisi vielä yksi mennyt) kotiin paluu viimeisestä yövuorosta ja kotiin päästyäni aloitin siivoamalla ensin työhuoneen, sitten makuuhuoneen ja viimeisenä eteisen. Alunperin olin ajatellut säästää eteisen huomiselle, mutta tajusin piankin, että pakkohan se on siivota, koska muutoin on kohta koko huusholli entisellään, kun kaikki eteisen roskat leviävät jaloissa ympäriinsä.

Nyt on sitten se tilanne, että nukahdin puoli yhdeksän jälkeen tunniksi ja sen jälkeen kävimme viemässä pyykit kuivumaan. Nukkuminen oli ehdoton vikatikki - nyt on väsy, mutta olen jo kahteen otteeseen käynyt sängyssä yrittämässä nukkumista - turhaan. Koetan, jos tämä väsyttäisi, tehosteena käytin vielä kuumaa kaakaota runsaalla maidolla ja suklaata, jotta tulisi oikein paljon nukahtamista ehdistäviä aineita. Viimeinen epätoivoinen apuväline on sitten viinipullo ja lasillinen viiniä nukahtamislääkkeeksi. Siihen en kuitenkaan mielelläni lähtisi, sillä huomenna pitää nousta kuudelta laittamaan uudet pyykit koneeseen ja sitten pääsee vielä hetkeksi nukkumaan...

Olen sitten yrittänyt shoppailla mahdollisimman paljon varastoon: tilasin uudet silmälasit ja tänään sain kassillisen vaatteita alle eurolla kappale. Lupaan tehdä uusista vaatteistani sitten kunnon postauksen, sillä 18 vaatteesta näillä näkymin 16 jää minun käyttööni. Yhden mustat housut ovat valitettavasti liian isot ja päätyvät huuto.nettiin ja musta-punainen villatakki on puolestaan liian pieni eli sitä tarjoan äidille.

Koetanpa taas mennä huijaamaan Nukku-Mattia, jos vaikkka nyt onnistuisin.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Joulukynnet

Päätin arkarrella jouluksi vielä yhdet uudet kynnet. Ei mitään perinteisiä joulupukki, -kuusi tai tonttu viritelmiä, eikä myöskään punaista tai vihreää.

Aluslakkaa pohjalle, tarroja päälle ja kirkasta lakkaa päälle. Kuvat lisään myöhemmin, mutta sanallinen kertomus ensin. Vasemmassa kädessä on pikkurillissä yksi tarra, jossa on neljä oranssin sävyistä kukkaa ja peukalossa yksi keltainen kukka. Oikean käden peukussa on samanlainen keltainen kukka kuin vasemmassakin ja pikkurillissä sini-valkoinen kukka.

Tiedän - tavattoman tavallista ja tylsää, mutta en millään jaksanut kehitellä muuta. Samalla tuli käytettyä loppuun ensimmäinen kokonainen kynsitarra-arkkikin, siinä kun oli sopivasti enää neljä tarraa jäljellä. Kuvat lisään sitten, kun hovikuvaajani ehtii ne työkiireiltään ottaa.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Ongelmien kartoitus

Eikös jokainen hieno projekti ala ongelmien kartoituksella ja sitten päästään strategioihin, visioihin, keihäänkärkiin, näkökulmiin ja menestystekijöihin? Niinpä minäkin olen nyt sitten tehnyt suurisuuntaista ongelmien kartoitusta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että olen istunut takapuolellani ja seurustellut kahvinmukin kanssa. Mutta niinhän kaikissa muissakin palavereissa tehdään, erityisesti niissä palavereissa, joissa voisi pelata sitä legendaarista hevonpaskabingoa. Siis sitä, joka sisältää kaikki nuo lässyn-lässyn sanat ja sen lisäksi vielä muutaman lisä-ilmaisun kuten "pitkässä juoksussa", "kokonaisvaltainen kustannustehokkuus", "taloudellinen vaikuttavuus" ja "kokonaistaloudellisesti edullisin".

Noista varmaan huomaa, että olen istunut ehkä kerran, pari liikaa noissa palavereissa. Se tietysti on hyvä noissa palavereissa, että tietyt taidot, kuten ongelmien pikavauhtinen kartoitus, kehittyvät. Sillä mitä nopeammin ongelmat tulevat kartoitettua ja ratkaisut kehitettyä, sitä nopeammin noista palavereista pääsee eroon.

Olen nyt siis pohtinut, että missä tilanteissa ongelmia minulla esiintyy a) shoppailun ja b) syömisen suhteen. Tuosta voisi tietysti kuvitella, että ongelma olisi isompikin kuin se todellisuudessa on, mutta eikö ongelmien tunnustaminen ole alkoholistillakin ensimmäinen askel uuteen parempaan tulevaisuuteen. Koetetaan siis sitä konstia, josko se olisi kivisempi ja parempi tie kuin ne kultaiset päätökset, jotka vievät sinne, minne vievät.

Shoppailussa ongelmat keskittyvät selkeästi vapaapäiviin, ja niistäkin nimenomaan sellaisiin päiviin, joihin ei ole ohjelmoitu mitään erityistä tekemistä. Silloin kun on niin kovin helppo istahtaa koneelle ja ennen kuin huomaankaan, olen loggautunut johonkin nettikauppaan tai huuto.nettiin ja painanut "siirrä ostoskoriin" tai "tee tarjous"-nappia. Ja sitten pian onkin taas postissa jälleen paketti odottamassa uuteen kotiin pääsyä.

Samoin olen huomannut sen, että jos liikun kaupungilla yksin, tulee paljon helpommin ostettua jotain kuin silloin kun liikun jonkun seurassa. Yksin liikkuessa ne tarpeet vaan jotenkin kummasti kasvaa ja "kun tämä ei ole kuin euron tai kaksi..." tavarat päätyy ostoskoriin.

Miten tästä ongelmasta sitten järkevästi päästäisiin? Ilmeisesti pitää suunnitella kaikille vapaapäiville sen verran paljon muuta tekemistä, ettei ehdi istumaan netissä tai kiertelemään kaupungilla. Täytyy siis yrittää pitää huolta siitä, että ei avaa konetta noina päivinä lainkaan, vaan alkaa siivota heti aamusta tai lähteä lenkille ilman lompakkoa, silloin ei ainakaan pääse ostamaan mitään.

Seuraava ongelma onkin se, miten onnistuisin välttämään tietyn tasoisen koukuttamisen tavaroissa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa ne mustat nyörisaappaat, jotka tässä taannoin ostin, minä haluaisin sellaiset myös beigeinä, ruskeina, violetteina ja vihreinä... Ja tosi asia on, että en taitaisi tarvita niitä edes sitä yhtä paria. Sama juttu pätee myös monen muun asian suhteen, kun jonkin sarjan huulipuna tai kynsilakka on mielestäni hinta-laatu-suhteeltaan hyvä, niin minun täytyy tietenkin ostaa niitä useampi, jos kerran useampaa sävyä on saatavilla. Tämä huolimatta siitä, että kotona on jo ennestään odottamassa lukuisia vanhoja.

Itsekuria tässä kai vaadittaisiin, mutta minkäs teet, kun sitä ei tahdo olla...

Se syöminen onkin sitten tosiaan seuraava ongelma ja kas kummaa, sekin keskittyy juuri vapaapäiviin ja myös pitkiin päiviin. Vapaapäivinä kun usein tahtoo käydä niin, että syöminen jotenkin vaan jää ja siinä vaiheessa kun sen muistaa, onkin verensokeri pudonnut jo sen verran, että mikään ruoka ei tahdo nostaa sitä riittävän nopeasti ja viedä nälkää ja olo on kurja, kun sokerit kulkevat ylös alas kuin hissit kerrostalossa. Tai sitten toinen vaihtoehto on se, että tulee mussutettua koko ajan jotain hyvää, mikä tarkoittaa siis rasvaista, suolaista tai makeaa. Ja kun tulee riittävästi syötyä kaikkea "roskaa", ei jaksakaan enää tehdä mitään, tulee sellainen hölmö, väsynyt ja saamaton olo.

Sama tietty liittyy noihin iltavuoroihin ja pitkiin päiviin, koska silloin ei yleensä ainakaan loppuvuorosta ehdi syödä. Sitten tulee lähdettyä nälkäisenä kotiin ja sitten onkin helppo ehdotella poikkeamista jossain pikaruokalassa nälän poistamiseksi. Kun sitten sellaiseen paikkaan menee, niin harvoin tulee otettua salaattiannosta, vaan ruoka on sitten pizza, hamppis, ranskiksia, kebab tai jotain vastaavaa. Joskus tarvitaan vielä jälkiruokaakin, mikä tarkoittaa poikkeamista Makuunissa ja siitä firmasta minä en osaa pientä pussia tai vähäistä määrää. Siitähän sitä sitten riemu repeää ja olo on autuas ja aamulla vaivaa sokerikrapula.

Ongelmat on siis kartoitettu ja ongelmatilanteet tunnistettu, nyt puutuvat enää ratkaisut. Pitää varmaan yrittää ratkaista ongelmaa B sillä, että ottaa mukaan aina joku hedelmä tai vastaava jonka syö sitten viimeiseksi ennen töistä lähtöä. Se ehkä saattaisi auttaa asiaa, mutta se olkoon sitten seuraavan kirjoituksen aihe.

torstai 18. joulukuuta 2008

Uusi tyyli yrityksiin

Olen vetelehtinyt päivän kotona, käynyt kaupassa pakolliset, enkä yhtään enempää. Inhoan syvästi jouluruuhkaa ja kärttyisiä ihmisiä, jotka ovat ahnehtineet itselleen liian paljon tehtävää jouluksi.

Sen verran olen ehtinyt taas pohtia tätä kultaista tuhlauksen välttämisen tietäni, että koetan uutta stategiaa. Miten olisi "osta vain välttämätön" ja jokaisesta shoppaus vapaasta päivästä saa palkkioksi jotain kivaa... Olen päättänyt yritää houkutella Kultani mukaan, jospa hän suostuisi palkitsemaan minut vaikka jalkahieronnalla, päähieronnalla tai pusulla aina, kun olen selvinnyt yhden päivän lankeamatta mihinkään. Aluksi vaikka kaksi viikkoa näin, sitten ehkä kuukausi jne.

Tänään ostin kyllä ihan tarpeeseen: Tokmanni mainosti Anytimen puhdistusgeeliä eurolla pullo, joten sitä oli ihan pakko ostaa varastoon kaksin kappalein (jolloin alkuvuodesta, kun älä osta mitään kausi alkaa, on varastossa jotain, ettei tarvitse lähteä kauppaa kiusausten keskelle). Lisäksi ostin jonkin sortin leggingisit käytettäväksi sen petroolin värisen mekon kanssa...eli nekin mielestäni ihan tarpeeseen.

Jatkossa aion keskittyä blogissani arvioimaan loppuunkäyttämiäni kosmetiikka tuotteita ja kirjoittamaan niiden plussia ja miinuksia. Samoin aikomuksenani on "shoppailla" omassa vaatekaapissani eli tutkailla, mitä kaikkea onkaan unohtunut sinne kaapin perälle ja saisiko sieltä käyttöön jotain uutta ja upeaa - joka ehkä mahtuisikin päälle.

Tarkoituksenani on ihan oikeasti jossain vaiheessa esitellä myös brasilianmatkan shoppaukset (ennen kuin ollaan siinä tilanteessa, että onkin ihan uusia shoppauksia maailmalta esiteltävinä) ja myös se meikkimäärä, jolla olin liikkeessä ja jota käytin. Unohtamatta tietenkään poistoja vaatekaapistani postauksia.

Nyt kuitenkin keskityn vielä hetkeksi pohtimaan tuon osta vain välttämätöntä ja liiku vain kävellen kamppanjan käytännön toteutusta. Ievuskainen, voit katsoa olevasi haastettu mukaan... Tarjoa hyviä ideoita, jos niitä keksit.

torstai 11. joulukuuta 2008

Teatterissa

Sain tänään yllättävän kutsun teatteriin. Rakas mieheni soitti kesken yhden palaverin ja kysyi lähdenkö mukaan, kun heidän pikkujouluporukassaan oli ilmennyt yllättävää vajausta. Tietenkin lupasin ja sitten vasta mietin, että mitä tulikaan taas luvattua.

Tulipa sitten vietettyä kohtuullisen rattoisa pari tuntinen teatterissa sponsored by miehen työpaikka. Ja nautittua vielä kahveet ja leivoksetkin samalla kustannuksella, konjakkikin oli pöydässä, mutta sen annoin mennä janoisempiin suihin, kun olin autolla liikkeellä. Ukko-kultani suoritti miehen työn ja tyhjäsi oman lasinsa - hänet tuntien se oli ennemminkin rangaistus kuin nautinto.

Katsomamme näytelmä oli Porilaisten farssi, ja vaikka se oli ihan kohtuullisen hauska erilaisine porilaisine ilmiöineen, niin en siltikään voi olla kuin sillä valitettavalla kannalla, että noista hienoista aineksista olisi pitänyt saada aikaan maistuvampi keitto siis parempi soppa. Monta ihan hauskaa yes-juttua siellä oli esim. raumalainen rockbändi "Vanha Bingo", joka esitti olevansa porilainen, koska levy-yhtiöt huolivat vain porilaisia bändejä. Kummasti bändi sifonkeineen ja pillifarkuineen muistutti jotain hamassa menneisyydessä laulellutta porukkaa...mikähän sen nimi taas olikaan... ;-p

Eikka oli saanut osansa, samoin Räpsöö rantoineen, porilaisten marssikin oli mukana, Eetu Salin ja punaiset jäsenkirjat, puuvillan flikat ja torpan tanssit. Se oli hassua, koska olin tosiaan noin pari viikkoa sitten katsomassa sen toisen porilaisnäytelmän "Rakkaudella Porista" ja hyvin samoja elementtejä olivat molemmissa kieputtaneet. Kuitenkin koko tuon farssin ajan mielessäni pyöri vain teksti tuosta toisesta näytelmästä: "mu Porini, o Kokemäejoe färine..." Elina Wallinin aivan ihana kirjoitus, joka avasi minulle ulkopuoliselle porilaisuudesta jotain. Ja kaikesta huolimatta, porilainen en ole, eikä minusta sellaista koskaan tule, vaikka täällä miten kauan asuisin, siitäkin huolimatta, että juureni ovat syvällä satakuntalaisessa mullassa, eivätkä sieltä koskaan irtoa, vaikka miten pitkälle kulkisin.

Siis loppukaneettina; olen samaa mieltä - kerrankin- kriitikoiden kanssa, tästä olisi pitänyt saada tehtyä enemmän. Kivahan tuota oli katsoa, kun joku muu kustansi liput, mutta omasta pussista maksettuna olisin varmaan kokenut, etten olisi saanut rahoilleni kunnon vastinetta.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

hyviä päätöksiä ja pahoja lankeemuksia

Olen tämän viikon elänyt kuin pellossa, mussuttanut pikaruokaa kuin possu, syönyt karkkia koura kaupalla ja käynyt jumpalla vain kerran - että hävettää. Ja kaiken tuon näkee sitten naamasta ja vyötäröltä, mikä ketuttaa vielä enemmän.

Sen verran olen sentään pysynyt ruodussa, että mihinkään muuhun en ole sortunut - ei siis lisää hankintoja, ei kynsilakkaa, ei luomivärejä tai hajuvesiä. Ei mitään sellaista. Tiedänhän minä, että tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä, mutta yritän, minä silti yritän taas kerran.

Yritän jälleen kerran keskittyä kirjoittamaan postausta poistoista, ei hankinnoista, vaan katsotaan, miten käy...Pyrin siis olemaan hankkimatta mitään uutta kosmetiikkaa, kunnes edes osa vanhoista on käytetty. Tarkoittaa siis sitä, ettäö aloitan seuraavan blogitekstin..."katsokaa, mitä mä löysin..."

tiistai 9. joulukuuta 2008

kynsitarroja

Minun pitäisi ihan tosissaan olla jo nukkumassa, mutta mutta kun ei kerta kaikkiaan nukuta. Olen ollut pari yötä töissä ja nukuin tämänkin päivän. Ei pitänyt nukkua, mutta uni voitti...

Illalla torkuin pari tuntia ja kun siitä heräsn, niin ei nukuta sitten yhtään.

Iltapäivällä sorruin taas tuhlailuun ja ostin ebaysta lisää kynsitarroja. Tässä asiassa taidan olla kuin kunnon huumediileri, hankin sitten kerralla sen verran, että voin rahoittaa mahdollisilla tuotoilla oman käyttöni. Tsekkasin samalla Suomeen toimittavien nettikauppojen tarjonnan ja totesin markkinaraon olevan edelleen olemassa - tarrat (siis vastaavat kuin nyt hankkimani ja ne edelliset) maksoivat melkein 4 euroa arkki ja toimituskulut yli kymmenen euroa... Henkka Maukka tietenkin myy samaan hintaan, mutta ne ovat leikkikalu kamaa näihin verrattuna. Saas nyt sitten taas katsoa, miten minun kävi. Pahimmassa tai parhaassa tapauksessa minulla on kynsitarroja lopuksi ikää ;-), vaikka Ievuskaisen kanssa tasaisinkin pakettia.

Nopeaa toimintaa ne tuolla Hong Kongissa harrastavat - tein kaupat tänään iltapäivällä ja maksoin paypalilla saman tien. Illalla oli jo palaute ja ilmoitus postituksesta eli toivon, että ne tulevat kaiken jouluruuhkan keskellä vielä tämän vuoden puolella. Jälleen odotan nenä kiinni postiluukussa pakettia...

Nyt on ihan pakko mennä sänkyyn pyörimään, jotta en olisi huomisessa auditoinnissa ihan kanttuvei. Jonkin verran out of olen joka tapauksessa, mutta siitä huolimatta toivon selviäväni hengissä siitä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

uudet kynnet -vol xxx

Kyllä, olen palaamassa siihen, mistä tämä koko juttu lähti ja mitä tarkoitusta varten oikeastaan koko blogin perustin eli kirjoitan siis jälleen tylsää juttua kynsistäni.

Pitkästä aikaa tein itselleni uudet kynnet. Pengoin tässä taannoin pikkujouluja varten meikkikaappiani ja löysin muutaman putelin jo unhoon jääneitä kynsilakkoja. Minulla on ilmiselvästi jossain vaiheessa ollut korallinen kausi, sillä käsiini päätyi jo loppuun käyttämäni Oriflamen Raspberry sorbetin sisarsävy. Yves Rocherin Rose Givré, joka on hivenen glitterinen koralli. En tosiaan muista, koska olen lakan hankkinut, mutta ihan eilen se ei ollut, koska lakka vaati aikaa kuivuakseen ja oli marmoroinut pullon seinämät niin, etten parhaalla tahdollanikaan pystynyt arvioimaan, paljonko lakkaa pullossa oli. Tarkalla tirkistelyllä sain arvioksi alle puoli pulloa (itse asiassa veikkaan vielä vähempää) ja päätin, että on aika käyttää tämä lakka loppuun. Nykyiset kynnet näyttävät sitten taas jonkin aikaa melkein samoilta kuin ne ensimmäiset (koralliset sormet, siniset varpaat), joista kaikki alkoi. Tosin sillä erotuksella, että varpaat ovat joulun kunniaksi viininpunaiset eivätkä siniset.

Ensimmäinen kynsitarra-arkkinikin alkaa olla melkein loppuun käytetty. Tämän päiväisten liimailujen jälkeen arkkiin taisi jäädä enää pari, kolme tarraa, mutta onneksi niitä on vielä "pari" arkkia jemmassa ja euro on taas vahvistumassa suhteessa dollariin eli kohta voi taas tilata lisää.

Olen muuten menettänyt innostukseni värillisiin lakkoihin sormissa, toki nuukana ihmisenä käytän loppuun ne, mitä minulla vielä on, mutta yritän epätoivoisesti olla ostamatta uusia, ellei nyt sitten joku helmi satu kohdalle. Tällä hetkellä suosikkini on ranskalainen manikyyri, jota alan varmaan käyttää sitten, kun se on taas ihan so last season-juttu ja kukaan muu ei käytä sitä.

No niin, mutta siis asiaan. Tällä kertaa siis pohja tuota Rose Givré sävyä ja koristeet vain peukaloissa. Joulun (ja yövuorojen) kunniaksi päätin olla hunsa ja laittaa ihan kaksi tarraa per kynsi. Nyt kyllä tajusin, että se on totaalinen virhe, sillä meillä on kliininen auditointi ke/to ja silloin pitäisi meikäläisenkin olla ruodussa, jotta ei tule noottia asiasta. No tehty mikä tehty, voin sitten käyttää tiistaipäivän poistamalla näitä. Kumpikin peukku on erilainen, vasemmassa kaksi korallin väristä kukkaa ja kolme pinkkiä, oikeassa myös kaksi korallinväristä kukkaa (sama tarra kuin edellä) ja kaksi pinkkiä kukkaa. Tällä kertaa ei timantteja, strasseja tai helmiä.'


Pitäisi varmaan tehdä joulusiivo myös kosmetiikkavarastoissa, vaikka mitä se auttaa, kun en kuitenkaan malta hävittää kuin yhden tavaran sadasta... Tänään hain ärrältä Y.R.:n paketin ja siinä tuli vähän lisää tavaraa. Onneksi vain peruskamaa, jota tarvitsee aina eli shampoota, suihkugeeliä ja yksi huivi, lahjuksina oli pari korua ja rasva.

perjantai 5. joulukuuta 2008

holhooja

Minä tarvitisin holhoojan, erityisesti kohdan 3 perusteella (kuva kasvaa klikkaamalla)

torstai 4. joulukuuta 2008

hiusongelmia

Kävin keskiviikkona leikkauttamassa hiukseni. Sinne parturin lattialle jäi melkoinen kasa noin 30-40 senttiä pitkää hiusta ja vähän lyhyempääkin pätkää. Väri vaihtui myös melkoisesti, ennen olin päältä blondi ja alta tummabrunette, nyt olen sitten kokonaan liukuvärjätty brunette. Alaosa ja tyvi ihan tummaa ruskeaa, keskivaiheilta suklaan ruskeaa ja latvoista, päältä & raidoista kuparinpunertavaa. Väri on loistava, rakastan sitä, on kivaa olla taas vaihteeksi tumma.

Leikkaus tuottaa kuitenkin ongelmia, itseasiassa minulla on niin suuri kriisi, että harkitsen vakavasti uuden parturiajan varaamista johonkin muuhun parturiin. Ja se on sentään aikas paljon minulta se - tuskin siltikään toteutan sitä, vaan yritän kestää pari kuukautta ja leikkautan sitten uudestaan. Ja kysymys ei ole pituudesta, sitä on jäljellä melkeinpä liikaakin...

En ole KOSKAAN pitänyt runsaasti ohennetusta, pätkitystä tai nyrhitystä niskahiusmallista, sillä sitä saa harvoin siistiksi kukaan muu kuin ammattilainen. Niinhän tässä kävi, että parturista tullessani tukka oli kuin unelma, mutta yhden yön nukkumisen jälkeen pätkityt latvat sojottivat epäsiististi noin miljoonaan eri suuntaan, mutta yksikään ei sinne, mihin olisi kuulunut. Hiusteni pisin osuun näytti lyttäiseltä hiiren hännältä, eikä sitä mokomaa saa asettumaan nätisti millään niistä aineista, joita tällä hetkellä omistan. Se vetää itsensä suortuville, jotka näyttävät siltä kuin niitä ei olisi kammattu viikkoon. Ja siltä minä en mitenkään halua näyttää...

Mallin piti olla juuri sellainen wash and go, mutta tämä taitaakin olla käytä aina pipoa takaraivolla malli. Etuosa on ihan jees (siis ihan loistava, jos ole rehellinen), ja tykkään sen muotoiltavuudesta kovasti (olen reilussa päivässä keksinyt ainakin 5 eri mallia, miten sen voi laittaa), mutta tämä pisin osa ei nyt jotenkaan vaan istu pirtaani, koska se on juuri pahimman mittainen. Se on inhottavan pitkä, sillä ollessaan auki, se roikkuu rumasti naamalle ja hapsottaa ja toisaalta se on niin lyhyt, että sitä ei saa kiinni muuta kuin epämääräisin vippaskonstein ja silloinkaan se ei tahdo pysyä kiinni. Lisäksi se on juuri niitä ohuen ohuiksi veitsellä vedettyjä hiirenhäntiä, joista, kuten jo sanoin, en koskaan ole juuri hyvää sanottavaa löytänyt. Ehkä tässä sitten tulee pilkka omaan nilkaan ja entiset paksut hiuksen näyttävät kaikkea muuta kuin paksuilta.

Mitä siis ajattelen tekeväni sille. Kunhan se vähän kasvaa, katkaisutan kylmästi koko tuon häntäosan pois. Tahdon lyhyemmän (niin lyhyen, ettei se ulotu kasvoille eikä sitä voi laittaa kiinni) takatukan, jossa ei niskassa ole montaa kerrosta. Etuosa ja päälinen saavat jäädä tällaisiksi, sillä ne ovat todella, todella ihanat. Kerrankin hiusmalli, joka ei mene päätä pitkin.

Herra Kirjoitus varmaan valittaa surkeasti ääneen, jos sattuu tämän lukemaan, sillä hänelle tuo pitkähköksi jätetty takatukka oli viimeinen muisto rakkaista pitkistä hiuksista. Uskon kuitenkin, että palaan vielä pitkään malliin, jo ihan hänen vuokseen - sitten joskus. Todennäköisemmin pitkän kasvatus alkaa siinä vaiheessa, kun takaosa on tasainen ja tietty osa kerroksista pois leikattu, niin siinä kävi viimeksikin, siihen asti, kun siellä oli kerroksia hiukset lyhenivät aina kerroksen välin kerrallaan ja sitten kuin kaikki olivat samanmittaista ne jäivätkin kasvamaan... sillä minä en halua kasvattaa pitkää kolmen karvan häntää ;-)

Tai sitten tapahtuu ihme ja minä sopeudun tähän uuteen malliin niin, etten halua luopua siitä lainkaan tai muuttaa siinä mitään. Siihen asti minä uskon konservatismin voittoon (tasainen ja siisti sen olla pitää, ei ohennettu ja pörröinen) ja hännän poistaviin saksiin.

Bond, James -no more - Bond

Kävimme sitten tänään vihdoin ja viimein katsomassa uusimman Bondin, Quantum of Solacen ja otsikko varmaan kertookin kaiken oleellisen mielipiteistämme. Minä en ole mikään Bond fanaatikko, toisin kuin mieheni ja hän ruoti jo edellistä Bondia varsin tiukoin kommentein ja tämän uusimman hän kuittaisi lyhyesti: "kiva toimintaelokuva, mutta ei Bond".

Jos aloitamme alusta, niin tunnusmusiikki oli mielestäni Bond-historian surkein. En kertakaikkisesti ymmrtänyt siitä mitään - eikä se jäänyt mieleen mitenkään, yleensä Bondia katsomasta tullessa sentään joku osa tunnusmelodiasta on jäänyt mieleen, mutta nyt en muista siitä mitään.

Itse leffa oli tosiaan kiva seikkailu/toimintaelokuva, mutta moni bondillinen yksityiskohta puuttui -esimerkiksi se ihanan kuivan pisteliäs huumori, jota vanhemmissa leffoissa runsaasti viljeltiin, oli nyt kadonnut lähes tyystin ja ne sanaleikit, joita oli jäljelle jätetty, oli suomentaja osaltaan raiskannut toimimattomiksi.

Daniel Craig oli oikeastaan koko leffan ainoa pelastus, hänen loistava roolisuorituksensa ja karismaattinen persoonallisuutensa olivat ehdottomasti leffan parasta antia.

Kuten jo totesin, minä en ole mikään Bond asiantuntija, mutta pari (epä)oleellista asiaa kiinnitti huomioini. Ilman Q:n ihmevehkeitä ovat bondit taantuneet tavallisiksi turpaan vaan ja veri lentää - leffoiksi. Ne härpäkkeet sentään toivat jotain jännitystä aikaisempiin leffoihin. Lisäksi bondeissahan yleensä on oltu kovinkin tarkkoja teknisten yksityiskohtien ja niiden toteutusten kanssa, nyt heti alun kaahailukohtauksessa kaivoksella/louhoksella/mikä hän nyt lieneekään, oli bondilla ja pahiksilla käytössä urheiluautot, vieläpä matalamaavaraiset sellaiset (ne ovat niin matalia, että pohja raapii jo mukulakiviin, jos koettaisi esim. Suomessa niillä ajella mukulakivikaduilla) eli todellisuudessa ne eivät olisi montaa metriä kaivosajoa kestäneet. Ja muutenkin ollakseen panssaroimaton kevyt liikkeinen auto, olivat ne kovin kovin kestäviä...

Tiedän oikein leffaihmisten valitelleen esim. huolimattomasta kuvauksesta, leffasta löytyy kohtauksia, joissa kädet ovat siirtyneet kahden klaffin välillä vääriin paikkoihin jne. Eli jonkinlainen äkkinäisesti värkätyn rahastuksen sivumaku leffasta löytyy.

Ollakseni rehellinen, se oli ihan kivaa katsottavaa, kyllähän minä Daniel C:tä katselisin melkein missä roolissa vaan ihan mielikseni. En kadu, että menimme ko. elokuvan katsomaan, mutta allekirjoitan mieheni mielipiteen, kunnon Bond se ei enää ollut.

Vertailuksi todettakoon, että kotiin päästyämme katsoimme muistojen virkistämiseksi pätkän iankaikkisen vanhaa 007 ja kuurakettia. Yllättäen katsoimme sitä kohtaa, missä seikkailtiin Riossa ;-), kesto noin 7 min ja pelkästään siinä pätkässä oli enemmän hyvää huumoria kuin koko Quantum of Solacessa. Että silleen ja muistattehan, ettei makuasioista sovi kiistellä.

Talous tasapainossa

Tyypillisen "perheenäidin" tyypillinen vapaa-aamu: pesukone jauhaa pyykkiä kylppärissä, peti odottaa tuulettamista ja petaamista, siivoaminen aloittamista jne. Ennen töiden aloittamista istahdan hetkeksi tietokoneen viereen ja vilkaisen sähköpostini (jos joku vaikka olisi kirjoittanut) ja pari muuta välttämätöntä osoitetta. Kuinkas käykään, nettihuutokaupasta tai nettikaupasta löytyy jotain ihanaa ja naps, olen huutanut tai ostanut taas jotain ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Kymmenen minuuttia myöhemmin tuijotan edelleen maanisesti ruutua ja mietin, että mikä minuun oikein meni, miksi halusin niin kiihkeästi juuri tuon tavaran, enkä ymmärrä itseäni.

Tuoko on minun tulevaisuuteni? Lisää tavaraa, lisää ostoriippuvuutta, materiaalista hyvää oloa, sitäkö haluan? Olen välillä varsin huolissani shoppailustani ja taipumuksestani kehittää välttämättömiä tarpeita, jotka on täytettävä. Uskomattominta on se, että tarpeet eivät ole mitenkään järkeviä tai välttämättömiä, ne ovat vaatteita, tavaroita tai asioita, jotka minun on vain yksinkertaisesti saatava, ilman, että olen edes varma niiden sopivuudesta tai toimimisesta.

Olen lukemattomat kerrat aloittanut tilikirjan pitämisen ja menojeni seuraamisen ja lopettanut sen yhtä toivottomana huomatessani, etten millään pysy kulutukseni perässä. Sama tilikirja on palvellut minua jo opiskeluvuosiltani saakka ja kuvaavin lienee erään aukeaman, joka kuvasi erään tietyn kuukauden rahan käyttöä, yli punaisella tussilla kirjoitettu teksti: "laivalla meni omat ja varastetut, että se siitä sitten..." Sen jälkeen tilikirja oli pari kuukautta hyllyllä ja sitten taas aloitettiin uudella innolla, joka kesti ehkä kuukauden verran. Miksi ihmeessä en voi toimia niin kuin kunnon ihmisen kuuluukin? Miksi en kykene pitämään itseäni kurissa ja tilikirjaa järjestyksessä? Hassuinta on, että kyllähän minä sen osaan, sillä toimin erään yhdistyksen rahastonhoitajana ja teen sen tilit hyvinkin säntillisesti, mutta omat tilikirjani voivat olla miten retuperällä vaan.

Viime perjantaina sentään sain syytä onnitella itseäni, sillä löysin taas huuto.netistä jotain oikein unelmakivaa. Eräs raumalainen tuttu kauppias myi valtavaa hajuvesi- ja kosmetiikka pakettia, jossa oli vaikka mitä kivaa. Monta uutta puuteria, monta hajuvettä, monta ihanaa luomiväriä ja pari mielenkiintoista huulipunaa jne. Kaikki uusia, koska shoppaholic ei ihan aina muista, mitä kaikkea on jo kotona ;-). Tietenkin kiljuin riemusta, että tämäpä diili - halpa hinta ja paljon, paljon tarpeellista tavaraa - tuon minä haluan. En sentään heti mennyt huutamaan tuotetta, koska se oli sulkeutumassa vasta parin, kolmen päivän päästä. Perjantaina jouduin pikkujoulujen takia pemmastamaan oman kosmetiikka varastoni ja tajusin taas notkuvat hyllyni, joiden kanssa varmaan käy niin, että pilaantuvat vanhemmasta päästä ennen kuin ehdin niitä käyttää. Onnittelin itseäni, etten ollut huutanut pakettia ja poistin sen kirjanmerkeistäni. Saakoon sen joku muu, jolla on enemmän tarvetta, minä luotan siihen, että vastaavia tulee kohdalle joskus tulevaisuudessakin.

Veronpalautukset maksetaan tänään ja minä olen jo omani melkein käyttänyt: ostin uudet saappaat (joista esittely joskus myöhemmin) ja kävin kampaajalla vaihdattamassa lookia (siitäkin selvitystä myöhemmin). Näiden lisäksi himoitsen vielä uusia silmälaseja...

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Joulun valot

Suvaitsemattomuus valtaa jälleen mielessäni alaa ja harkitsen vakavasti jonkin sortin ritsan tai hernepyssyn hankkimista, koska naapurini aiheuttaa minulle päänsärkyä. Vastapäisen talon lähes vastapäisen asunnon haltija on menyt hankkimaan uudet jouluvalot ja se on päänsäryn syy. Nämä hirvitykset ovat vilkkuvan siniset led-valot ja niistä tulee väistämättä mieleen vain ikäviä asioita kuiten poliisi, ambulanssi, paloauto ja työ.

Ritsaa tarvitsisin siihen, että voisin yrittää osua johonkin valoista ja ne ehkä sammuisivat edes hetkeksi. Tosin tätä hankaloittaa se, että ko. valot ovat ikkunalaudalla sisällä asunnossa. Jos ne olisivat parvekkeella, olisin jo aikaa (ne ovat olleet paikallaan noin viikon) tehnyt jotain asiaintilan muuttamiseksi.

Työkaverini lohdutteli minua, etteivät nämä ole läheskään hirvittävimmät viritykset - heidän lähelleen kuulemma perustetaan bordelli joka joulu. Tämä tapahtuu siis siten, että keskelle erään rivitalon alimman kerroksen ikkunaa ripustetaan valtava punainen valosydän ja sen ympärille ikkunaa kiertämään välkkyvät punaiset jouluvalot. Akkuna siis näyttää siltä kuin joku voisi seisoskellä siellä kaupalla, juuri niin kuin Amsterdamissa punaisten lyhtyjen kadun ikkuna alueella. No en minä kyllä heitäkään kadehdi, en tosiaan.

Minussa on varmaan jotain vialla, mutta olen jo vuosia saanut syyhyn epämääräisistä vilkkuvista, välkkyvistä, soittavista ja haisevista jouluvaloista. Kirkkaat valot ovat ihan jees, mutta nekin edellyttävät jonkinlaista silmää ripustajaltaan. Kaikkein turvallinen on yksinkertainen ja kaunis kynttelikkö ja jos minä saisin päättää, niin isoissa taloissa olisi jokaisella ikkunalla samanlainen kynttelikkö. Se olisi tyylikkään ja harkitun näköistä, sen sijaan että jokainen virittelee ikkunoilleen, mitä mieleen tulee. Siis tarkoitan sitä, että ei kynttilöiden tai valojen tarvitisi olla kaupunginosakohtaisesti samoja, jokainen kerrostalo voisi olla erilainen kunhan koko talo olisi valaistu samalla tyylillä.

Tämä samanlainen kynttelikkö ratkaisu on toteutettu Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa ja se on todella kaunis ja henkii jotenkin pyhää rauhaa. En koskaan unohda sitä näkyä, kun ensimmäisen lumen satamisen jälkeen menin itsenäisyyspäivän aikaan katsomaan Elli-tätiä sinne. Tuo valtava, yli kymmenen ison kerrostalon muodotama kompleksi kylpi vastasataneen lumen valkeudessa ja jokaiselle ikkunalle oli laitettu kaunis kulmakynttelikkö. Melkein itkin (niin kuin nytkin, kaipauksesta Elli-tätiä ja Tamperetta kohtaan), se oli jotain uskomattoman kaunista. Silloin päätin, että jonain päivänä minäkin haluan asua siellä, hiipiä pikkuisin mummonaskelin kauhtuneeseen takkiin kietoutuneena, huivi päässä ympäri tuota aluetta ja katsella sen kauneutta.

Unelmat ovat kuitenkin vain unelmia, sillä tuskin minä koskaan sinne pääsen. Jos ylipäänsä vanhainkoteja on enää olemassa silloin, kun sitä tarvitsisin, niin minun paikkani on kuitenkin jossain muualla kuin tuolla Koukkuniemessä.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Yksinäisyys ympärillä

Mikä hurja viikko...Onneksi se alkaa olla lopuillaan. Olen vasta tällä viikolla varsinaisesti palannut normityöhön loman jälkeen ja välillä tuntui, että olen ollut poissa iäisyyden, enkä enää osaa mitään.

Keskiviikko aamuna vein rakkaan puolisoni kello viisi kaksikymmentä junalle, kun hän lähti isoon maailmaan (=Tampereelle) koulutukseen. Koulutus kesti keskiviikosta perjantaihin eli hänen pitäisi palata tänään illalla...

Huolimatta Murun kolmen päivän poissaolosta minulla ei juuri ole vapaahetkiä ollut. Keskiviikkona tein kaikenlaista pientä, joka on odottanut sopivaa hetkeä tullakseen tehdyksi. Torstai illan vietin töissä eli kun ennen kymmentä raahauduin kotiin, en jaksanut ajatella muuta kuin naaman pesua ja nukkumaan menoa ja tänään, niin tänään olen tässä. Istun, kirjoitan ja yritän ymmärtää, miksi voin olla niin surkean väsynyt. Vai onko nyt niin, että stressi ja ikävä ovat vasta valtaamassa minut.

Olen pohtinut tässä sivussa sitä, että mitä vikaa meissä on, kun olemme edelleen umpirakastuneita, vaikka olemme olleet naimisissa jo kaksi ja puoli vuotta ja yhdessä yli kuusi. Joku brittitutkimus osoitti juuri vähän aikaa sitten, että tunteiden ja romantiikan pitäisi kuolla noin kahdessa avioliittovuodessa (olikohan sen tarkka luku 2 vuotta 2 kuukautta ja jokunen päivä päälle) ja meillä ei ole mitään merkkejä moisesta. Meissä on siis jotain vikaa... Nyt kun mieheni on ollut kaksi yötä poissa luotani, kiemurtelen ikävästä -eikä tätä sitten tarvitse lukea miksikään seksistiseksi vihjailuksi. Minun on ikävä häntä siinä mielessä, että haluan jutella hänen kanssaan, juoda kahveeta saman pöydän vieressä ja kinata lapsellisista asioista leikkimielisesti.

Äiti on edelleen sairaalassa, hänet siirrettiin maanantaina Kankaanpäähän ja on luvattu, että hän saa olla siellä siihen asti, kunnes tikit ensi tiistaina poistetaan. Jalka on edelleen kipeä ja siinä on vieläkin taittovajetta, mutta silti hän on sitä mieltä, että leikkaus kannatti ja että olisi pitänyt mennä jo aikaisemmin. Nyt kun jalka on vääntynyt uuteen asentoon, ovat lihakset erityisesti takareidessä kipeät, koska ne joutuvat tekemään töitä eri tavoin kuin ennen. Jaksamme kuitenkin olla optimistisia, että kaikki järjestyy ja kestää vain aikansa ennen kuin jalka tottuu uuteen olotilaan.

Minulla on huomenna pikkujoulut ja niiden vuoksi on yhden sortin kriisi päällään. Mitään uutta en halunnut ostaa, mutta voiko sinne mennä joko lyhyessä brasilialaisessa punaisessa mekossa vai olisiko fiksumpaa laittaa mustat housut, musta toppi ja viininpunainen hartiahuivi ja asustaa ne brasilialaisilla punaisilla kengillä ja laukulla? Kolmaskin vaihtoehto ehkä olisi, mutta sen käytin jo viime vuonna eli ne viininpunaiset samettitopin ja hameen, joten niitä en ehkä sitten kuitenkaan tänä vuonna. Sillä ne näyttävät paremmalta pari kiloa kevyemmän ihmisen päällä. Ehdotuksia siis otetaan vastaan. Kumpaa suosittelet Ievuskainen?

torstai 20. marraskuuta 2008

Musta torstai

Kyll' se vaan niin on, että kun jokin alkaa mennä pieleen, niin se menee sitten oikein urakalla. Tänään minun oli tarkoitus mennä autolla töihin, mutta unohdin avaimet kotiin. Enkä millään jaksanut hakea niitä, joten päätin kävellä töihin. Muuten hyvä, mutta olin pukeutunut automatkaa varten; iankaikkisen vanhat (ne koiran jo kertaalleen kantapäästä järsimät) sileäpohjaiset Ecconi ja ohuet sukat eivät olleet kaikkein paras asuste nollakelin liukkaille. Nilkat palelivat ja kengänpohjat lipsuivat kuin luistinradalla, mutta töihin onneksi päästiin. Harkitsen jälleen vakavasti Eccojeni vaihtamista niihin ihkauusiin, jotka odottavat laatikossa käyttöönpääsyä.

Äidillä oli eilen kuumetta ja hän oli tosi väsynyt. Tänään oli sitten kuume poissa, mutta kivut jäljellä. Kipuja pahensi se, että kipupumppu olettiin tänään pois. Kaikkein ikävin ylläri oli kuitenkin se, ettei polvi taipunutkaan kuin 25 astetta. Ilmeisesti se oli ollut niin kauan väännössä, että se haittaa normaalia käyttöä. Positiivista on kuitenkin se, että on olemassa kone ja laite, jolla sitä voidaan auttaa. Koneen avulla liikerata oli saatu laajennettua jo 45 asteeseen eli nyt puuttuu vain puolet. Jatkohoitopaikkaan kun ei ole asiaa, ellei polvi taivu 90 astetta ja kestä täyspainovarausta.

Leikannut ortopedi kävi katsomassa äitiä siinä samaan aikaan, kun olimme vierailulla ja kyllä hän tuntui pitävän hyvää huolta omistaan, kyseli äidin olemiset, menemiset, kävelyt ja harjoittelut, katsoi, että jalat olivat yhtä pitkät (äiti valitti että leikattu on pidempi, totta kai se tuntuu pidemmältä, kun on klinkannut viimeiset vuodet polvi koukussa ja nyt on jalka samanmittainen kuin toinen ja suora!) ja lupasi, että kyllä homma siitä lähtee sujumaan. Suosittelen siis häntä lämpimästi - leikkausten onnistumisprosentti on valtavan hyvä ja hän on potilailleen todella ystävällinen ja huolehtivainen. Hän tekee työtään sydämellä!

Toinen musta asia on päänsärky, joka on vaivannut minua aamusta asti - liekö stressiperäistä, vaikka ihan turhaa se stressaaminen. Isä nauttii kotona olostaan oikein kunnolla, nukkuu aamulla pitkään, lukee lehtä niin kauan kuin haluaa, syö, mitä haluaa ja katsoo telkkarista sitä, mitä haluaa. Viikonlopuksi täytyy mennä käymään siellä ja varmistaa, että ruokaa riittää seuraavallekin viikolle ja pyykit tulevat pestyiksi.

Lähdemme vielä katsomaan äitiä ja kiikutamme hänelle jumppakuminauhan, jos se vähän edistäisi toipumista, ja ennen kaikkea tulee muistaa, että hänet on leikattu tiistaina iltapäivällä ja nyt on vasta torstai...

tiistai 18. marraskuuta 2008

äiti sairastaa

Koska edellistestä postauksesta on jo aikaa ja sitä edellisestä vieläkin reilummin, olisi monta monituista asiaa, joista pitäisi kirjoittaa. Niin kuin esimerkiksi jumpista, painonhallinnasta, töistä ja reissu hankinnatkin pitäisi esitellä, mikään näistä aiheista ei nyt vaan satu inspiroimaan.

Olen viimeisen kaksi ja puoli tuntia kiertänyt asuntoamme kuin häkkiin ahdistettu eläin. En voinut mennä edes herra Kirjoituksen vanhempien luokse saunaan ihan siitä syystä, että olen niin hermostunut, olisin vain saanut kaikki muutkin sekaisin. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että äiti on sairaalassa, hänelle on tänään tehty polviproteesileikkaus. Alkuperäisen aikataulun mukaan hänet olisi pitänyt leikata noin 10 aikaan aamupäivällä, mutta hänet oli viety leikkaussaliin vasta puolen päivän aikaan ja kuuden aikaan soittaessani hän oli vielä heräämössä. Käskivät soittaa myöhemmin uudelleen...

Tietenkin minä olen maalannut seinälle kaikki mahdolliset epäonnistumiset ja onnettomuudet, mitä tuollaisessa leikkauksessa voi tapahtua, sillä periaatteessa heräämöstä pitäisi päästä parissa tunnissa osastolle ja jos leikkaus on aloitettu kahdeltatoista ja kestänyt kaksi tuntia ja heräämössä mennyt se toinen kaksi tuntia, niin olisihan hänen pitänyt jo kuudelta olla osastolla. Toisaalta, jos leikkaus on alkanut vasta jälkeen kahdentoista ja kestänyt reilut kaksi tuntia, on ihan ymmärrettävää, että hän on vielä heräämössä...

Miksi tämä heräämö sitten kauhistuttaa tai pistää minut miettimään pahinta? Kuten todettu, se on luultavasti useimmille tavallisille ihmisille osa leikkausta, siis se paikka missä sitten herätään, kun leikkaus on ohi. Mutta, mutta, kun se ei ole ihan pelkästään sitä. Minulle se, että äiti on heräämössä, kertoo, ettei häntä voida siirtää tavalliselle osastolle. Hassua kyllä, mutta heräämö on paikka osaston ja teho-osaston välissä, siellä potilaita voidaan tarkkailla intensiivisemmin ja tehdä erilaisia toimenpiteitä kuin tavallisella osastolla. Ne potilaat, jotka ovat sellaisessa kunnossa, että eivät tarvitse teho-osastohoitoa (se rankin ja rajuin hoitopaikka sairaalassa, jossa ovat kaikkein huonokuntoisimmat potilaat), mutta eivät myöskään selviä tavallisella osastolla, ovat heräämössä. Voivat periaatteeessa olla jopa vuorokauden, erityisissä hätätilanteissa jopa kauemmin.

Veikkailivat tuolla osastolla kello yhdeksää illalla, että silloin voisi olla äiti osastolla eli nyt minun on täytynyt saada tuo aika kulumaan jotenkin. Pakko myöntää, että syyllistyn siihen, mistä rakas puolisoni syyttää eli haluan kietoa rakkaat vanhempani pumpuliin ja pitää heidät sieltä ja yrittää estää maailman piikkejä tavoittamasta heitä. En kykyne ymmärtämään, että he ovat selvinneet vuosikymmeniä ilman minun höösäystäni ja jopa höösänneet minua ja että he selviävät pääsääntöisesti ilman minun hössötystänikin. He kun ovat minun vanhempiani ja haluan, ettei heille tapahdu mitään pahaa. Nyt kun vieraat kädet ovat sitten tunkeutuneet äidin pumpuliin, olen kovasti kovasti huolestunut. Tietenkin se on osin ymmärrettävää, sillä kyseessä on iso leikkaus ja totta kai jokaisella on huoli lähimmäisistään. Onhan äiti jokaiselle tärkeä ;-) ja vielä normaalia tiukempi sidos on minun ja äitini välillä: olenhan minä hänen ainoa lapsensa ja hän minun ainoa äitini.

Tämän reilun parin tunnin aikana olen tiskannut, silittänyt pyykkiä, imuroinut koko huushollin, puhdistanut kenkäni ja lakannut kynteni. Viimeisenä ajankulu keinona minä nyt sitten kirjoitan blogia ja puran tuntojani siihen. Tämä estää minua ajattelemasta, sillä liian vilkas mielikuvitukseni saa minut pohtimaan asioita liiallisesti. Olen jo ehtinyt pohtia kaikki asiat pahimman ja parhaimman jälkeen, senkin, että miten selvitään, jos kaikki ei sittenkään mennyt putkeen ja niin edelleen ja niin edelleen.

Kello on viittä vaille,enkä minä kestä enää. Menen soittamaan osastolle ja toivon saavani hyviä uutisia.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Kotitalousoppitunti

Olen kuluttanut tämän päivän puuhastelemalla edelleen lomapyykkien kanssa. Sain vihdoin ja viimein silitettyä ne kaikki, muutaman jouduin vielä jälkikäteen käsittelemään klorillilla saadakseni kaikki tahrat pois. Tahrat eivät kuitenkaan olleet suurin ongelma, kaikkein pahinta oli rakkaan mieheni valkoiseen jalkapallon EM-kisa paitaan mustasta neuletakista pesiytynyt nukka. Se ei ollut lähtenyt pesussa kuin vähän ja paita oli edelleen harmaan samea.

Melkoisen työn tekin kun kahdella eri vaateharjalla harjasin paitaa edestä ja takaa, jotta sain suurimman osan nukasta lähtemään. Melkoisen kasan nukkaa sain pois, mutta silti vielä hiven jäi jäljelle. Kauhistuttaa, kun tiedän, että edessä on vielä toinen samanlainen urakka keltaisen paidan merkeissä.

Hyvät vihjeet siitä, miten mustan nukan saa paidoista pois, otetaan ilolla vastaan. Tästä eteenpäin koetan vahtia, että herra Kirjoitus laittaa kyseisen neuletakin alle vain tummia paitoja, jotta jokaisen pesukerran jälkeen ei tarvitse käyttää montaa tuntia yhden paidan puhdistamiseen.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Arki on alkanut

Nyt sen sitten huomaa, että paluu arkeen on todella alkanut.

Perjantai meni vähän silmitellessä ja kotiin paluuta ihmetellessä ja tietenkin niitä kadonneita matkalaukkuja surressa. Käsimatkatavarat sentään saatiin purettua päivän aikana ja sitten yöllä, kun laukut oli saatu kotiin, puretiin ne. Lauantaina käytiin Luvialla "päiväkahveella" ja saunottiin herra Kirjoituksen vanhempien luona. Sunnuntaina kävimme näytillä kotonani ja sitten vielä illalla isän päivä kahveilla herra Kirjoituksen kotona.

Osan pyykistä ehdin pestä lauantaina, eilen koneellisen ja tänään on sitten kone jauhanut pyykkiä oikein urakalla. Tulipa samalla testattua se, että kuivausvinttiimme mahtuu viisi täyttä koneellista pyykkiä kuivumaan kerrallaan, mutta sitten se onkin aivan täynnä. Osan sain jo silitettyä ja ne odottavat tuossa paikalleen laittoa, mutta päätin piristää itseäni kirjoittamalla muutaman rivin.

Pyykin pesun ja silityksen lisäksi olen ehtinyt aamulla tehdä harrastustöitä, vähän imuroida, kuunnella kasettikirjaa ja hoidella asioita. Postiin pitäisi vielä jaksaa lähteä, mutta kun siellä on niin kylmä- eikä yhtään huvittaisi. Illalla on jumppa ja siihen mennessä pitäisi tosiaan käydä postissa, laittaa silitetyt vaatteet paikalleen ja käydä lentokentällä tekemässä valitus rikkoutuneesta matkalaukusta. Herran Kirjoituksen uudesta matkalaukusta kun oli kuljetuksessa katkenneet molemmat jalat - huomasimme sen kyllä jo perjantaina illalla, mutta tätä ennen emme ole valitusta ehtineet tehdä.

Jospa tässä kohtaa pitäisin tauon ja koettaisin saada jotain järkevää aikaan.

Nyt on sitten huhkittu ihan hikeen asti: olen kastellut kukat, siivonnut ne kuolleista lehdistä ja samoin lattian (että tuo sinisoihtuköynnös roskaa, mutta sitä ei voi sanoa ääneen, koska siinä tapauksessa rakas kukkavihaajani vaatii sen hävittämistä, enkä halua luopua siitä), siistinyt keittiön ja muun huushollin asumakuntoon, pakannut huuto.net tavaroita, laittanut pyykit paikalleen, imuroinut vähän lisää, käynyt postissa, kirjastossa ja lentokentällä tekemässä valituksen rikkoutuneesta laukusta. Sen jälkeen olen penkonut roskiksia, koska lentokenttä virkailija sanoi, että matkalaukun tunnistusvyöte pitäisi olla mukana silloin kun laukkua vie korjaukseen ja vihdoin löydettyäni vyötteet roskiksista kipittänyt laukkukauppaan viemään laukkua korjattavaksi.

Laukkukaupan rouva totesi laukun viottuneen pahemmin kuin olimme huomanneetkaan- siitä oli myös runko vääntynyt eli sekin täytyy oikaista sen lisäksi, että laukkuun laitetaan molemmat uudet jalat. Olisi tainnut Finnair päästä halvemmalla, jos olisi antanut uuden laukun sen sijaan, että alkaa korjauttaa vanhaa. No, mitäpä minä sitä suren, me saadaan laukkuun uudet jalat ja se on hyvä.

perjantai 24. lokakuuta 2008

ne on mun ny...

Elakoon kaikki pyhat, Santa Clara ei sittenkaan tuottanut pettymysta.

Kavelimme sinne eli noin 5 km sinne ja sitten myohemmin saman verran takaisin, ja helletta se vaatimaton 30 astetta eli vaatteita ei paljon tehnyt mieli sovitella sen verran olo oli hikinen.

Hintatason muutoksen huomasi selvasti verrattuna siihen Leblonin jumalattoman kalliiseen kauppakeskukseen. Taalla hinnat olivat ihan inhimilliset ja tuotteet hyvalaatuisia.

Lupasin harkita joka ostosta ja koska olin juuri ennen tuonne Santa Claraan menoa pakannut matkalaukkuja valmiiksi huomista aamua varten, en sitten ostanut ihan kaikkea, mika silmiin osui ja kivalta olisi nayttanyt. Jotain kuitenkin oli, joka minun oli pakko saaada. Mitas sanotte naista?








Kyll vain, punaista ja kiiltavaa oikein urakalla. Korkoa sellainen vaatimaton kymmenen senttia, ja lesti kuin minulle tehty. Uskomattominta oli hinta, vain 59.90 realia, mika on euroissa alta 20e. Olen kovasti tyytyvainen uusiin kenkiini.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Brasilian ostoslista

Pitkällisen harkinnan jälkeen olen päättänyt julkistaa Brasilian matkan ostoslistan. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka ostan, jos vastaan tulee ja kivalla hinnalla saa. Hampaat irvessä en etsi mitään, koska silloin on varmaa, ettei mitään löydy.

Sitten itse asiaan eli siihen, mitä olen ajatellut hankkia
- viininpunaiset nilkkurit
- viininpunainen käsilaukku
- (kirkkaan)punaiset kävelykengät
- (kirkkaan)punainen käsilaukku
- vaaleanlilat käärmekuvioset kengät
- tumman petroolinvärinen laukku
- tumman petroolinväriset kengät

Lisäksi muutama kivannäköinen paita (ei väliä onko t-paita, paitapusero vai neule), jos vastaan sattuu, jotkut housut, ehkä uimapuku ja jos mahdollista joku ruskea laukku. Lisäksi tietenkin kaikki sellainen, jota en tässä edes ymmärrä luetella, kun ovat niin erikoisia, etten vielä matkalla lähtiessäni tiennyt tarvitsevani niitä.

Yritän pitää kuitenkin tämän mielessä:

perjantai 17. lokakuuta 2008

mööbliseerausta osa 2

Voitto on meidän...
Se on nyt sitten tehty! Ne kaapit on vintissä paikallaan ja osin täytettynäkin. Vintti on kyllä edelleen sekaisin, sillä vanhat hyllyt jäivät vielä sinne odottamaan uudelleen kalustusta, sain taas yhden kuolemattomista ideoistani vintin uudelleen kalustamiseksi.

Pakko myöntää, että kultaseni oli sikäli oikeassa, että vintti on nyt pimeämpi ja ahtaamman oloinen, mutta on siellä sitten kuitenkin reilummin säilytystilaa. Ja monta sellaista asiaa tarttui silmään, jotka voi pistää huuto.nettiin myyntiin...Ne ovat nyt hakeneet paikkaansa sen kolme vuotta, mitä tällä on asuttu ja kun sitä paikkaa ei tunnu tähän mennessä löytyneen, niin miksi löytyisi jatkossakaan. Myyntiin siis tulossa yksi 50-luvun kattolamppu, kaksi lamppuinen jalkalamppu, yksi umpipuinen matala vaatekaapin tapainen ja varmasti jotain muutakin...

kaappien haku ja siirto oli varsinainen episodi ja tällä hetkellä olen niin poikki, etten jaksa sitä sen tarkemmin kuvata. Voin vain todeta, että meillä oli palkkakuski sen jälkeen kun olimme ulkoiluttaneet ilmaista lainaperäkärryämme jne. Toisin sanoen meidän piti lainata serkkuni peräkärryä, mutta kun siinä oli vähän roskia, niin ne olisi ensinnä pitänyt viedä kierrätys keskukselle- vaan sepä ei ollut auki. Joten emme saaneet kärryä tyhjäksi emmekä voineet käyttää sitä. Seuraavaksi keksimme soittaa kaverille, joka sitten loppuviimeksi lainasi työpaikaltaan autoa ja jelppasi kaapit työpaikaltani tänne alakertaan.

Kahdestaan me sitten yritimme kantaa niitä ylöspäin, vaan se oli aika epätoivoista hommaa se. Naapurin mies tuli sitten siihen avuksi, ja hiki virtasi hänelläkin vaikka oli yli 50 vuotta käynyt kuntosalilla. Loppu viimeksi kaapit saatiin siis vinttiin ja paikalleen...ja minä olen tällä hetkellä tyytyväinen ainakin siihen, että ne saatiin vinttiin ja paikalleen ja minä sain sinne kaapit, niin kuin olen haaveillutkin. Muusta en nyt sitten vielä osaa sanoa mitään.

torstai 16. lokakuuta 2008

4 poistumaa kosmetiikka tavaroista

Kyllä se nyt vaan niin on, että ne loppuvat aina kaikki yhtä aikaa. Tarkoitan tällä tavaroita, jotka jotenkin elävät symbioosissa, meillä esimerkiksi pesuaineet yleensä tahtovat kulkea käsikädessä eli kun loppuu astianpesuaine niin loppuu lattianpesuaine, vessanpesuaine ja ikkunanpesuainekin.

Tällä kertaa tämä totaalinen loppuminen valtasi kosmetiikka osastoni, eli tapahtui niin sanottua luonnollista poistumaa:
ensin loppui käsisaippua, ja vaikka kuinka yritti, niin pullosta ei irronnut mitään.
Sitten seuraavaksi jouduin tiristelemään viimeiset tipat meikin poistoaineesta:
Sen jälkeen vuorossa oli vihreä silmien rajauskynä:

Laukkua pakatessa tajusin, ettei tyhjästä rasvapullosta ole mitään iloa, vaikka siinä kuinka lukisi, että rauhoittaa auringonoton jälkeen, niin mieltä ei rauhoittanut, kun rasva pullosta oli haihtunut ties mihin:

Huulten rajauskynä vetelee viimeisiään eli siitä tulee varmaan huomenna se viiden poistuma ja jälki on suunnilleen samanlaista kuin tuon vihreä kynän kanssa. Onneksi kaikille löytyi vielä tällä kertaa varakappaleet, sillä muutoin olisi voinut käydä niin, että olisi iskenyt paniikki ;-)


keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Mööbliseerausta

Voitin työpaikkani poistokalustearpajaisissa (osallistuminen tietenkin vapaaehtoista ja tarpeenmukaista) kaksi kaappia. Olen jo pitkään kytännyt vinttikomeroon halpoja kunnonkokoisia kaappeja, jotta saisi vinttiin lisää säilytystilaa. Se taas edelleen toimii tekosyynä sille, että voi hamstrata lisää tavaraa.

Pahempaan saumaan tuo kaappivoitto ei olisi voinut sattua. Normaaliolotilassa ne olisi voinut laittaa autotalliin odottamaan parempaa aikaa ja vinttiinkantoa, mutta nyt ei, koska autotalli tarvitaan autolle. Lisäksi ne on haettava työpaikaltani tämän viikon aikana pois, jotta eivät ole alkavan remontin tiellä.

Olen tietenkin iloinen, että sain vihdoin ja viimein lähes ilmaiset kaapit vinttiin, mutta se niiden paikalleen saaminen onkin sitten työn takana. Itse asiassa teimme jo periaate päätöksen asiasta, kunhan ne saadaan vinttiin suojaan niin pystytys ja muu mööbliseeraus saa jäädä parempaan aikaan, sitä ei ole pakko tehdä nyt.

Peräkärry ja auto meille luvattiin lainaan, kunhan tyhjennämme ko. peräkärryn ensin kaikesta siinä olevasta roinasta eli sekään ei ole enää ongelma. Nyt sitten pääsen näyttämään, miksi siellä salilla on koko syksy juostu...

Lisään raporttia ja mahdollisia kuvia sitten kun kaapit on saatu vinttiin ja vintti määbliseerattua uuteen uskoon.

3 poistoa vaatekaapistani, lokakuu

On jälleen se aika, että pitäisi alkaa pohtia tämän kuukauden poistoja. Itse asiassa niitä pitäisi varmaan olla kymmenen, sillä sen verran olen viimeaikoina ostellut täytettä vaatekaappiini. Sain vasta eilen laitettua edelliset poistot huuto.nettiin ja nyt olen sitten etsimässä uusia.

Ensimmäiseksi toistoksi valitsen mustat puuvillahousut. Nämä ovat siitä jo kerran mainitsemastani huuto.net paketista ja ovat minulle ihan liian isot eli samalla tyylillä kuin aina ennenkin huuto.nettiin, huuto.netiinSeuraavana sitten samasta paketista peräisin oleva kasarityylinen violettihopeinen lepakkohihainen glitterpaita vyöllä. Samaa vikaa kuin edellisessä, tämä on hivenen iso ja kun mä en niin erityisesti pidä violetista- harakkana glitter tietenkin viehättää...menköön kuitenkin huuto.nettiin tämäkin
Kolmaskin poisto on siitä samasta paketista, olen kiroillut ja manannut, mutta paita ei yksinkertaisesti kutistu minun kokooni. Siitä periaatepäätöksestä olen päättänyt pitää kiinni, että liian isoa en vaatekaapissani haudo, koska sitten niihin on liian helppo lihoa. Liian pieni vaate voi vähän pakottaa kutistumaankin, mutta liian iso antaa mahdollisuuden lösähtää. Tässä nyt kuitenkin tämä peruspaitis 3/4 hihoilla ja huuto.netistä löytyy tämäkin.
Loistoveto, tämä juttu sitten karkasi käsistä, olin suunnitellut lisääväni sinne vielä kaksi vaatetta ja päästäväni sen maailmalle vasta sitten, mutta nyt ei sitten mennytkään ihan niin. En nimittäin ehdi kaivella kaappejani ja kuvata ko. vaatteita, vaikka tiedänkin tarkkaan, mitkä ne poistot olisivat.

Valkoinen paitiskin tulee poistoon vasta reisun jälkeen, sillä päätin ottaa sen mukaani, jos vaikka tarvitsisin kevyttä auringon suojaa...

perjantai 10. lokakuuta 2008

Unelmia ja toimistohommia

Istuin eilisen päivän tietokoneella ja kirjoitin yhden kollegani kanssa raporttia. Nyt on sitten niskat jumissa ja päätä särkee, näiden lisäksi velloo päässä hassuja ajatuksia.

Tullessani nykyiseen työpaikkaani noin kuusi vuotta sitten, kuvittelin tekeväni ihan sitä perus-perustyötä, jota tällä koulutuksella tuollaisessa paikassa tehdään. Tämän kuuden vuoden aikana olen nyt sitten saanut oppia, että asiat eivät mene ihan niin kuin olettaisi.

Paitsi että pitäisi olla tietokirjailijatasoinen kirjoittaja, ATK-asiantuntija myös pedagogi ja arkkitehti. Ihan totta, tuntuu, että nykyään valtaosa työstäni tehdään koneella istuen jotain raporttia tai selvitystä kirjoittaen tai jos en tee sitä, niin selvitän jotain ongelmaa tai opetan/perehdytän jotain uutta ihmistä tai kokonaan uutta laitetta. Mikäli en kouluta itse, niin istun koulutettavana, jotta pysyn selvillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Niin ja näiden lisäksi ravaan pitkin Eurooppaa etsimässä käyttöön soveltuvia laitteita - uusi kierros on taas menossa ja seuraava alkaa ensi vuonna.

En tosiaan ikinä olisi kuvitellut, että työstäni joskus tulee tällaista. Nyt kun olen tehnyt toimistohommia viimeiset pari viikkoa, kaipaan siihen tavalliseen perustyöhön. Yleensä olen todella tyytyväinen työhöni ja nautin sen tarjoamasta vaihtelusta ja vastuusta, joskus kuitenkin tulee sellainen tunne, että haluaisin piiloutua jonkun muun selän taakse - niin kuin jotkut piiloutuvat minun leveän selkäni taakse - ja jättää kaikki vastuu jollekin muulle.

Tällä hetkellä pöydällä odottaa se toinen raportin raakile eli on haaveiden ja analyysien sijaan syytä keskittyä pohtimaan sen sisältöä. Se kun on saatava käsistä pois ennen kuin jään lomalle.

tiistai 7. lokakuuta 2008

huuto.netin hölmöt ja harmaat kynnet

Lissää kriisiä pukkaa päälle...

Olen turkasen kyllästynyt huuto.nettiin ja siellä roikkuviin "maksan, kun jaksan, jos jaksan" ostajiin. Käsittääkseni vanha kunnon sanonta "ainahan on maksettava, eikös juu..." pitää edelleenkin useimmissa asioissa paikkansa, tosin huuto.netissä lievempänä versiona.

No turha kai sanoakaan, että suurin osan huuto.nettiä käyttävistä ihmisistä toimii moittettomasti, raha tulee ja tavara liikkuu ilman mitään suurempia ongelmia. Ehkä heidän kanssaan kaikki sujuu niin hyvin, että hommassa täytyy sitten olla muutama päin vastainenkin tyyppi kivenä kengässä.

Tämänkertainen verenpaineen nostattajani huusi minulta yhden tuotteen jo noin kuukausi sitten. Kauppaehdoissani, jotka ostaja näkee ennen huutoaan, lukee ihan selvästi, että maksu kahden viikon kuluessa huudon päättymisestä. Tämä ilmoitti maksavansa 12 päivän kuluttua, mikä sinänsä on ok, koska kerran maksuehdoissa lukee, että kaksi viikkoa. Valtaosalla tosin on huutamalleen tavaralle tarve eli he maksavat samantien, sillä mitä nopeammin maksaa, sitä nopeammin on toiveita saada tavara itselleen. Minulla myyjänä on se tyyli, että nopeille maksajille vien tuotteet postiin samana päivänä, kun rahat näkyvät tilillä, jos maksussa kestää, saattaa kestää postituksessakin...

Niin tämä epeli sitten ilmoitti maksavansa 12 päivää myöhemmin. Odotin 12 päivää ja vielä 10 päivää extraa, että varmasti ehtisi siirtää rahat tilille. Kun ei näkynyt laitoin mailia ja sain vastaukseksi hirveän selityslitanian kaikesta mahdollisesta epämääräisestä. Missään kohtaa ei sanonut aikooko edes maksaa vai unohdetaanko koko juttu. Omassa viestissäni lupasin odottaa vielä tämän viikon ja sitten napsahtaa nega palaute.

Raivopäissäni kehittelin kirjeen, jota aion täst' edes käyttää kaikille hupihuutajille, jotka tielleni tulevat (siis en käytä, kunhan saan ärtymykseni purettua):
"Hyvä huuto.netin nimimerkki XXX.

Olet huutanut minulta tuotteen yyy, jonka hinta postikuluineen on xxxx. Olen odotellut suoritustasi nyt kaksi viikkoa ja ilmoitan antavani negatiivisen palautteen, elleivät rahat ole tililläni xxx mennessä.

Minun ongelmani ei ole se, jos olet huudellut yli varojesi. Tai no, tulee siitä minunkin ongelmani, jos rahasi eivät riitä huutamasit kohteen lunastukseen. Minä kuulun kuitenkin siihen kuppikuntaan, jonka mielestä ei ole soveliasta huutaa, ellei ole millä maksaa. Minulta ei saa säälipisteitä millään tekosyyllä, riittäviä eivät ole kissan, koiran tai mummon kuolema, oma parvekkeelta putoaminen tai pikkusiskon yllättävä raskaus. Minä olen sitä mieltä, ettei pidä huudella, jos ei ole millä mällätä.

Ylläolevasta johtuen, älä enää koskaan huuda kohteitani, ellei sinulla ole HETI varaa maksaa huutamaasi tuotetta. Kerta ohari tarkoittaa luoton menetystä lopuksi ikää...

Ystävällisin terveisin, xxxx"

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Mulla on taas uudet kynnet. Varpaat on edelleen sillä viisi viikkoa vanhalla mallilla, joka näkyy menneissä postauksissa ja irtoamista ei ole nähtävissä..

Sormet sen sijaan ovat uudet. Nyt sitten laitoin sitä muodikkaaksi mainostettua harmaata lakkaa ja ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen ilman mitään koristetta.Tämä on joku Lumenen vanha harmaa sävy, oikeasti sellainen tumma hopeanharmaa, lähinnä kai tarkennettuna teräksen harmaa.

Tässä vielä kuva varmemmaksi vakuudeksi:


Ja sitten on pakko tehdä niin kuin pikkulapselle telkkaria katsottaessa eli ottaa virta pois. Minun on pakko sammuttaa kone, jotta saan edes jotain muutakin tehtyä.

maanantai 6. lokakuuta 2008

kriisistä kriisiin

Olen erittäin hyvä kehittämään kriisejä, niinpä nytkin olen taas kehittänyt itselleni uuden kriisin. Tämäkin on taas niitä tuulen henkäys vesilasissa tasoisisa maailmaa järkyttäviä kriisejä - tämän kertainen kriisini koskee pyykkiä. Kyllä, kaikesta voi kehittää itselleen kriisin.

Olen nimittäin alkanut pohtia näitä uusia liikuntaharrasteitani myös syntyvän pyykin kannalta ja kehittänyt siitä kriisin. Ongelma ei ole se, etten jaksaisi pestä tai silittää niitä, sillä pesen mielelläni pyykkiä ja silitän vielä mieluummin. Ongelmaksi onnistuin kehittämään sen, että miten paljon ympäristön kuormitusta lisään uudella harrastuksellani - tarkoittaahan se puolta pesukoneellista pyykkiä lisää joka viikko eli käytännössä noin 25 ylimääräistä koneellista pyykkiä vuodessa...

Tiedän, että meillä muutenkin pestään kohtuullisen runsaasti pyykkiä - vaihdan petivaatteet kerran kahdessa viikossa, lisäksi pyykkiä syntyy vähintään kaksi päällysvaatekertaa viikossa (enemmän, jos teen jotain sottaavaa) eli kotivaatteet ja työmatkavaatteet, kahdet jumppavaatteet, päivittäin ainakin yhdet alusvaatteet ja kahdet sukat, lisäksi yövaatteet. Kun tämä sitten kerrotaan kahdella ja vähennetään jumppavaatteet ja extrasukat saadaan huushollimme todellinen pyykkimäärä. Lisäksi vielä kerran viikossa vaihdettavat pyyhkeet sekä keittiössä että kylppärissä.

No joo... eipä tuossa määrässä se puolen koneellisen lisäys kovin isolta määrältä vaikuta, mutta silti pohdiskelen sitä, että aiheutanko elintavoillani turhaa ympäristönkuormitusta.

En silti aio kieltää sitä itseltäni, koska puhtaat vaatteet ovat yksi elämäni isoista nautinnoista. Se kuuluu samalle listalle kuin hyvä kirja, lämmin huopa ja kuppi kuumaa kaakaota sateisen myrskyisenä syyspäivänä. Nautin suunnattomasti, kun voin kiskoa ylleni puhtaat yövaatteet ja kellahtaa mankeloiduille puuvilla/pellavalakanoille.

Tuo muuten kuulostaa tehorääkin jälkeen hyvältä vaihtoehdolta, taidankin lähteä tapaamaan nukkumattia.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Maailma avartaa

...monellakin tapaa!

Terveiset vaan tuolta suuresta maailmasta Tampereelta! Olen ollut siellä pari päivää koulutuksessa ja taas on niin kovin oppinut olo. Koulutuksen sisältöä en aio tässä sen tarkemmin alkaa analysoimaan, mutta voin todeta kyseessä olleen erittäin antoisan, opettavaisen ja silmiäavaavan kaksipäiväisen.

Se, mitä aion kirjoittaa liittyy enemmän sitten siihen oiheiselämään - tosin kauppoja en ehtinyt kiertämään yhtään. Se vähän jäi hampaankoloon, sillä olisi ollut kiva päästä kiertelemään kirppikisiä (mm. se legendaarinen radiokirppis, Kontti ja Helka-neiti, Kaunottaren ja Kulkurin ikkunan vilkaisin ohikulkiessani ja siinä ei ollut mitään minulle) ja muitakin liikkeitä. Herra Kirjoitus on kuitenkin luvannut lähteä kanssani shoppailemaan ja tästä lupauksesta aion pitää kiinni.

Osa 1 - Junassa koettua.
Kun olin lähdössä poispäin, olin hyvissä ajoin asemalla ja pääsin junaan hyvälle tarkkailupaikalle. Edessäni istui neljällä paikalla kaksi teinityttöä, joiden suuriäänisesti kerrottua elämän sisältöä sain kuunnella sen vartin, mitä junan lähtöön oli aikaa. Aivan viime tipassa täpötäyteen junaan änki vielä toinen myöhäisteini-ikäinen tyttöpari, ja nämä saivat toiset tytöt luopumaan kahdesta ylimääräisestä paikastaan. Olen nyt sitten kahden parin toimesta sivistetty Idolsin, BB-talon ja salkkareiden kuulumisista, lisäksi olen selvillä heidän minulle tuntemattomien ystäviensä kuulumisista ja kouluun liittyvistä asioista. Lyhyesti voin todeta, että olen onnellinen siitä, että minun EI tarvitse opettaa noita itsetietoisia v---u, mun asioihin ei puututa pikkuriiviöitä koulussa ja tässä kohtaa olen myös erittäin onnellinen siitä, etten myöskään ole teini-ikäisen tytön/lasten äiti.

Tosin äitiys ei kammota, jos lapset voisi siirtää suoraan 12-vuotiaista 18-vuotiaiksi. Nimittäin näiden nuorten aikuisten junakäyttäytyminen oli todella positiivinen yllätys. Minun viereeni läsähti mitään kysymättä keski-ikäinen nainen ja valloitti samantien puolitoista penkkiä itselleen ja kirjalleen, joten minä käperryin ikkunan nurkkaan ja yritin keskittyä torkkumiseen. Sen sijaan kaikki muut tarkkailualueellani olleet paikat täyttyivät niin, että paikalle tullut ihminen (yleensä opiskelijalta näyttävä nuori), pysähtyi paikan kohdalle ja kysyi: "anteeksi, onko tässä vapaata?" tai "anteeksi, voinko istua tähän?". Kaikki kunnia siis hienolle kotikasvatukselle. Kaikesta teinitoivottomuudesta huolimatta tuli silti positiivinen fiilis, meillä on ehkä sittenkin toivoa...

Näiden junahuomioiden lisäksi aion tarjoilla puolen kymmentä huomiota koulutuspäiviltä:
1) omat vaatteeni
Perusitsekkäästi aloitan tietenkin omasta pukeutumisestani. Otin tänne ensimmäistä kertaa käyttöön sen helmihihaisen löytöpuseroni. Muina vaatteina olivat 10 vuotta sitten ostamani tummansiniset suorat housut, samansävyinen kirpparilta ostamani pitkä liivi, kenkinä jälleen kerran ne pronssinilkkurit ja asusteina pitkät makean veden helmet, jotka oli sitaistu solmulle kaulaan. Paita tarjoili vielä yhden yllätyksen, jota en ollut ostaessani huomannut. Huomasitko sinä Ievuskainen paitaa tutkaillessamme vilkaista materiaalilappua? Minä huomasin lapun vasta ensimmäisen kerran riisuessani paidan käytön jälkeen hotellilla. Ennen pidin paidan hintaa jonkin verran kalliina, mutta nyt olen sitä mieltä, että se oli täydellinen huippulöytö. Paita on nimitäin materiaaliltaan silkki-kashmiria! Kyllä! 70% silkkiä, 15% kashmiria ja loppu sitä pakollista nailon/ spandex yhdistelmää, jotta neulos saadaan kestämään. Onnitelin siis itseäni vielä kerran hyvästä löydöstä.

Hiukseni oli laittanut banaaninutturalle, jonka kiinnitin valkoisilla helmikoristeisilla ankannokilla. eli jälleen kerran "helmiprinsessa" bisnesnaisena ;-).

En jaksanut raahata mukanani suurta määrää vaihtovaatteita, joten seuraavan päivän vaatteina olivat samat housut ja liivi. Paitana oli se mysteerishoppaajana hankkimani raidallinen paitapusero, ensi käytössään sekin. Hiukset nutturalle ja samat helmet tällä kertaa kahteen kertaan kaulan ympärille kierrettyinä. Olin mielestäni ihan siististi ja asianmukaisesti pukeutunut.

Sen verran käytännönläheinen minäni oli matkassa mukana, että kävelyitä varten varasin mukaani vahnat huippukäytännölliset Eccon kävelykenkäni. Olen pikkuhiljaa alkanut oppia, että on järkevämpää kuljettaa mukana kaksi kenkiä ja vaihtaa niitä tarpeen mukaan kuin yrittää talloa maratoonimittaisia matkoja korkeilla näyttävillä koroilla ja kärsiä sitten jalkakivuista. Mukavuudenhaluni on alkanut siis voittaa kauneudentajuni.

2) muiden kurssipukeutuminen
Tietenkin sitten piti tarkkailla vähän muidenkin pukeutumista. Melkoista variaatiota esiintyi, oli todella kauniita yhdistelmiä ja sitten sellaisia, joita en itse mistään hinnasta olisi laittanut päälleni.
Yksi esimerkki ristiriitaisuudesta oli aivan upea hiekanvärinen housupuku (sen olisin ottanut vaikka heti itselleni) ja siihen oli yhdistetty todella kauniit suklaanruskeat asusteet kilpikonnopoolo, laukku ja kengät, nekin olisin mielelläni ottanut itselleni. Yhdistelmä oli kuitenkin jotenkin lässähtäneen oloinen, pliisu, mitään sanomaton, massaan katoava ja ennen kaikkea väritön. Jos olisin itse käyttänyt asua, olisin asustanut siihen jotain kivaa väriä, vaikka huivin, laukun, rannekorun, helmet tai vaikka pari edellä mainituista punaisena, viininpunaisena, turkoosina, vihreänä taikka oranssina.

Parhaana mahdollisena en pitänyt myöskään violetti-mustaa mekkoa yhdistettynä purppuranväriseen pooloon ja paksuihin sukkahousuihin. Saman henkilön ensimmäisen päivän asu ihana tummanharmahtavan hiekanvärinen pitkä hame ja samansävyinen jakku punaisella paidalla ja hameenvärisellä huivilla oli sitten taas niitä huippuja.

Yleisesti olin aika ällistynyt joidenkin henkilöiden varsin vaatimattomasta pukeutumisesta. Kauhtuneet farkut, vanunut t-paita ja kurttuinen fleece-takki nyt eivät vaan jotenkaan vastaa minun käsitystäni asiallisesta koulutuspukeutumisesta. Tiedän toki, etteivät kaikki harrasta samanlaista vaatteiden käyttöä kuin itse harrastan eli on kotivaatteet, työmatkavaatteet ja kurssivaatteet erikseen (tosin kyllä kahvipöytäkeskusteluissa tähänkin viitattiin eli niin muillakin), mutta silti ihmetytti...

3) sormukset
Sormusfriikkinä tuijottelin taas kaikkien muiden paikalla olleiden naisten sormuksia. Väistämättä sitten tietenkin vertailin niitä omiini ja pohdin kahta asiaa. Ensimmäisenä sitä, että ovatko omat sormukseni sittenkin liian näyttävät. Siis näyttävät siinä mielessä, että ne näyttävät liian isoilta ollakseen aidot. Tässä kohtaa sitten tietenkin päästään siihen, että jos niiden aitous herättää kysymyksiä, niin ovatko ne halvan näköiset?

Rakastan sormuksiani edelleenkin ihan liikaakin ja kannan niitä ylpeänä suuren rakkauteni ja sitoumukseni merkkinä. Itse tietenkin tiedän, minkä arvoiset sormukset ovat - enkä tarkoita sitä, että ne ovat itselleni mittaamattoman arvokkaat. Enkä mitenkään tarkoita sitä, että minun pitäisi laittaa niihin hintalappu, jotta muutkin ymmärtäisivät niiden arvon, koska vakaasti uskon, että aidon ja näyttävän erottaa rihkamasta muutenkin. Jotenkin vain tuntui, että ne erottuivat (jälleen) massasta, vaikka eivät uniikkikappaleita olekaan.

Aika- ja ikäkaudet kyllä erottuvat sormuksista todella selkeästi. Parilla muulla suunnilleen samanikäisellä ladyllä oli samantyyliset sormukset (yhdellä jopa samantyylinen kolmen erillisen sormuksen yhdistelmä kuin itselläni), mutta sitten seuraava vanhempi ikäpolvi olikin jo 80/90-luvun tyylillä paljon vaatimattomampia. Se edellinen massiivi-ikäluokka 60-luvulta ei enää ollut edustettuna.

Ajattelin sitten sitäkin, että ehkä tietyt ihmiset eivät valitse kihla/vihkisormuksiaan ikuisuudeksi, kuten minä ja herra Kirjoitus aikanamme teimme, koska tänäpäivänä niin moni liitto solmitaan periaatteella erotaan, jos ei ole kivaa.

4) Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi...
Nuo samat henkilöt, joita tuolla yläpuolella moitiskelin vaatimattomasta pukeutumisesta olivat kyllä muutenkin varsin värittömiä, niin värittömiä, että katoavat varmaan valkoiseen seinään. En suinkaan tarkoita, että jokaisen ihmisen tarvitsi meikata tuumainen pakkelikerros naamaansa, niin kuin itse teen. Lähinnä mietin sitä, että nuo ihmiset antavat sellaisen vaikutelman, etteivät huolehdi itsestään. Sillä maantien harmaa tukka vedettynä hiirenhännän ohuelle ponnarille, talvenvalkoiset kasvot, olemattomat kulmakarvat, verettömät huulet ja vanhan malliset lasit yhdistettyinä kauhtuneisiin vaatteisiin eivät kaunista ketään. Olisin mielelläni ilmoittanut nuo pari kurssilaista muuttumisleikkiin tai raahannut stokkan kosmetiikkaosastolle ostamaan huulipunan.

Pienet asiat vaikuttavat joskus tosi suurilta ja mietin vain, miten seinäänkatoavia nuo ihmiset sitten omassa ympäristössään ovatkaan, sillä en usko, että kukaan lähtee maailmalle vaatimattomammin eväin kuin on kotonaan. Yksi pieni sipaisu huulipunaa voisi valaista maailmaa sekä itselle että lähiympäristölle. Monen muut voivat pitää sitä turhamaisuutena, mutta minä pidän itsestäänhuolehtimista tärkeänä: miten voin huolehtia muista, jos en huolehdi edes itsestäni.

5) Kengät
Kuulun korkokenkä- ja avokassukupolveen, ja olen tottunut siihen, että en juuri lähde mihinkään maailmalle alle 10cm koroissa, jos tiedän, että en joudu kävelemään. Mikäli edessä on pitkiä kävelymatkoja varaan mukaan vaihtokengät, jotta voin keekoilla itse tilaisuudessa hienona koroilla. Mikäli avokkaat tai vastaavat eivät sovellu tilanteeseen, valitsen nahkaiset kävelykengät vähintään 5 cm korolla. Myönnetään, myönetään vanhanaikaista ja tylsää.

Eräs asia, johon kiinnitin huomiota oli tennareiden käyttö. Samassa rakennuksessa oli myös koulu, jonka tyttöoppilailla oli kaikilla tennarit tai nilkkapituiset saappaat. Näitä samoja tennareita löytyi kuitenkin myös kurssilaisten jalasta, mikä yllätti minut. Olen siis ilmeisesti erittäin kaavoihini kangistunut, koska olen niin tottunut näihin avokaspartyihin. Ehkä minä sitten viiden vuoden kuluttua olen vähemmistössä korkokenkineni ja pohdin, miksi en kuulu joukkoon.

Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin...

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Uudet kynnet vol xxx

Ja taas kerran juttua kynsistä. Ovat mokomat edelleen niin huonossa kunnossa, ettei voinut laittaa sitä muodikasta harmaata lakkaa vieläkään.

Pakko oli kuitenkin saada jotain piristystä, sillä varpaissa istuvat siksak-muotoon asetellut kirkkaat kristallit kuin täi tervassa, ja olen päättänyt, että saavat olla siinä kunnes lähtevät kasvamalla pois. Niitä ei nimittäin saa irit ilman raakaa väkivaltaa eli jos olen mainostanut, että pysyvät, niin en ole yhtään liioitellut, ne todellakin pysyvät.

Sormiin oli kuitenkin pakko saada taas jotain uutta eli pikkurilleissä tällä kertaa erilaiset tarrat: vasemmassa yksinkertainen sininen kukkanen ja sen keskellä iso vaalean sininen kynsitimantti. Näin jälkeen päin ajatellen pienempi olisi ollut parempi, mutta tuollainen oli käden ulottuvilla sillä hetkellä. Lisäksi kynnessä oli pari kristallia ilman tarraa ja ne eivät kestäneet vauhdissa mukana kuin pari päivää.

Oikeassa on vastaavasti vaaleanpunainen kukkatarra ja sen isommassa kukkasessa vaaleanpunainen kynsihelmi. Se on pienempi kuin vasemman käden kristalli ja mielestäni paremman näköinen.


Muut kynnet edelleen tylsästi kirkkaalla kovikelakalla lakatut.

Valitan tummia kuvia, hovikuvaajani ei ollut oikein iskussa - käyttää varmaan tätäkin perusteena uuden kameran hankkimiseen ;-P

maanantai 29. syyskuuta 2008

roppakaupalla shoppausta

Kun nyt tässä viimeaikoina on esitelty vain poistoja, ja saatu niistä kommentteja, etteivät ne ole oikeita poistoja, niin pistetään nyt sitten lista hankinnoista esille.

Voisin lainata Nelliinan kommenttia tässä kohtaa, sillä hän vastasi johonkin kysymykseen, joka koski hänen rahan käyttöään, että shoppailu on suhteutettava tuloihin. Joten ehkä minä kahden työpaikan ja massiivisten ylityömäärien kanssa kestän alla lueteltujen tavaroiden hankkimisen, siis kestän siinä mielessä, ettei budjettini ihan kaadu. (Tässä kohtaa on sitten pakko tunnustaa, että pienet harmaat solut työstävät jo taustalla seuraava poistopostausta eli niitä on edelleen tulossa...ties vaikka vielä keksisin uusia aiheita, mitä voisi poistaa. Eniten kuitenkin kannattaisin edelleen sitä taikasauvaa, jolla voisi poistaa 5 kiloa vyötäröltä, että humps vaan. Sellaisia poistopostauksia tekisin useita...) Mutta takaisin ruotuun; mitä siis olen viime aikoina shoppaillut ja paljonko olen turhuuksiin tuhlannut?


Tässä ensiksi huuto.netistä meille muuttanut meikkipaketti:
Tosin kuvan otettuani tajusin, ettei tässä ollutkaan koko paketin sisältö. Pakettiin siis kuului 6 minihuulipunaa, 3 hajuvettä, kynsitarroja ranskalaista manikyyriä varten, grafiitinharmaa vedenkestävä rajausväri ja näiden lisäksi kuvasta puuttuvat kaksi voidemaista luomiväriä. Toinen on hennon persikkainen ja toinen vaaleanpunainen, molemmista jää iholle lähinnä hohde. Kaikki tietenkin uusia ja iskemättömiä- noita tarra-arkkeja lukuunottamatta, niistä oli pari käytetty. Hinta postikuluineen 3 euroa.

Ja lisää meikkejä, nämäkin huuto.netistä. Yves Rocherin meikkipaketti upeassa kovakantisessa meikkiboxissa. Pakettiin kuuluu 9 luomiväriä, 4 korostusväriä/puuteria/poskipunaa, 9 upeaa huulikiiltoa (olen tällä hetkellä koukussa huulikiiltoihin), ripsiväri, ruskea ja musta rajauskynä, 3 sivellintä ja ennen kaikkea upea mustalla satiinilla verhoiltu meikkiboxi. Kauan eläköön anoppi, joka ostaa tälle allergiselle luottomyyjälleni tavallisten ihmisten kosmetiikkaa. Boxi meikkeineen (jotka kaikki ihan iskemättömiä ja vast'ikään lahjaksi saatuja) maksoi vähän, eikä postikulujakaan tullut lainkaan, kun kävin sen noutamassa. Hinta vain 6,90e.

Tässä vielä toinen kuva samasta aarteesta, valitettavasti kumpikaan ei toista värejä ihan oikein, toinen on liian vaalea ja toinen liian tumma ja minä liian laiska photosoppaamaan värejä oikeiksi. Toden sanoakseni, jälkimmäinen on luomivärien ja korostusvärien kohdalta lähempänä oikeaa ja vastaavasti huulikiillot ensimmäisessä oikeammat.


Sitten muutama valokuvaton hankinta: isälle ostin tummanvihreät henkselit, ettei sen aina tarvitse vaihtaa niitä housuista toisiin. Äiti puolestaan sai valtavan kasan nappeja - olisiko niitä ollut lähemmäs 200 kappaletta, siinä riittää hänelle askarreltavaa. Koko lysti päätyi mukaani kirppikseltä hintaan 4 euroa.

Itselleni ostin ihanat kengät. Jaksan edelleen iloita noista kengistä. En voi mitenkään ymmärtää, miten joku malttoi luopua Jenny-malliston klassikkokengistä, vielä ihan käyttämättömistä. Nahkaa sisältä, mustaa nahkaa päältä, osaksi mattanahkaa, osaksi kiiltonahkaa. Ihan sillä perinteisellä tätikorolla, mutta sopivat juuri näihin "kurssi- ja edustusmenoihin", joita allekirjoittaneella on. Hinta vaivaiset 3e.




Kotia varten ostin myös tavaraa. Parvekelyhtyyn kaksi kynttilälasia á 20 senttiä ja 13 pikkulusikkaa yhteensä euron. Olen huomannut, että jostain syystä meillä pikkulusikat loppuvat laatikosta aina ensin (ja sitten pitää tiskata ja siitä en pidä...). Yhteensä siis 1,40e.


Kullanvärinen rintakoru on myös kirppari hankinta. Hintaa sillä oli ihan 0,20e.



Näiden lisäksi ostin kaksi laukkua, vaalean violetin käärmeennahkakuvioisen sellaisen "normaalikokoisen" olkalaukun. Sille kertyi hintaa ihan 2 euroa.


Saman sävyinen neulehuivi löytyi myös kirpparilta hintaan 1e.

Toinen isompi olkalaukku on tummanruskea ja todistetusti sinne mahtuu hyvin esimerkiksi A4-kokoisia papereita eli se on juuri sopiva työ- ja koulutuslaukuksi. Plussaa laukussa hauskat niitit ja tupsukoristeet. Hintaa oli 3,5e

Lisäksi meille muutti todella kaunis kappale Monte Criston kreivi - kirjaa hintaa 4e. Siitä en aio laittaa kuvaa, kyllähän jokainen varmasti tietää, miltä perinteisen Monte Criston kreivin kansi näyttää.

Toisenkin huivin löysin kirpparikierrokseltani. Se on yhdistelmä vaaleampaa turkoosia ja tummaa petroolin sinistä pitkittäisinä raitoina. Käsityötä ja kuin uusi. Huivissa on hauska yhdistelmä haarukkapitsiä ja tavallisella koululla virkattua pitsiä yhdistämässä haarukka pitsin kappaleita toisiinsa. Hintaa löydöllä oli 3e.

Sitten number one löytöni, josta rakas puolisoni kommentoi: "ostitko sinä tuon nyt? Olisin voinut vaikka vannoa, että sinulla oli jo tuollainen." Nimittäin ohut puuterivaaleanpunainen neulepaita, jonka hihoihin joku viitteliäs on kirjonut helmiä kymmenen sentin matkalle hihan suun täyteen. Kuulostaa hassulta, mutta on niin minua kuin vain olla voi. Kokolapun perusteella olisin melkein jättänyt paidan hyllyyn, mutta jokin voima pakotti kokeilemaan ja kokeilun jälkeen sitten ostamaan:

Hintaa aarteella oli 4e, mutta se oli saatava hinnasta huolimatta.

Edelliseltä kirpputorikierrokselta mukaan tarttui viininpunainen mekko ja petroolinsininen t-paita, joka ei ole perinteisestä puuvillaneuloksesta, vaan jostain liukkaammasta materiaalista valmistettu. Hintaa mekolla 1,5e ja paidalla 3,5e yhteensä siis 5e.


Näiden lisäksi Prisman alesta löytyi samansävyinen eli petroolinsininen tavallinen t-paita, joka sekin täytyi hankkia ja sen kaveriksi kolme paria siihen sopivia sukkia. Yhteensä 4e.

Näiden lisäksi olen shopannut huuto.netistä vaatepaketin, jonka hintapostikuluineen oli 12e. Tästä postikulujen osuus 10e eli varsinaisille vaatteille jäi hintaa vain 2e. Kun koko summa kuitenkin tasataan 7 vaatteen kesken, se jää silti alle kahteen euroon per vaate. Lisäksi paketissa oli koko joukko kaupanpäälisiä mm. pari viimeistä Regina-lehteä, niitä en varmaan koskaan itse ostaisi, mutta kun sellaiset tulivat paketin mukana niin toki ne selaan läpi ja pistän sitten huuto.nettiin myyntiin ;-) tai laitan muuten kiertoon.

Paketissa oli Elloksen musta college-huppari, joka on hivenen löysä, mutta mukava pitää, joten se jää meille.

Samoin uuteen kotiin muutti Elloksen pitkä musta neuletakki.

H&M:n harmaat caprimittaiset jumppahousut olivat kuin tehdyt minulle


Elloksen mustat housut olivat auttamattomasti liian isot eli näkyvät varmaan seuraavalla poistolistalla. Samoin kävi valkoisen perus paitapuseron ja violetin värisen TSI-puseron vöineen.

Viimeisenä kipuilen vielä kukallisen mustapohjaisen paitiksen kanssa. Materiaali on ihanaa ja kankaan kuosista tykkään, koko on kuitenkin melkoisen reilu eli julkiseen käyttöön sitä ei voi ajatella.

Kokonaissummaksi näille shoppailuille tulee siis 57e! Pistää kyllä vakavasti miettimään, että minua ei saa päästää kauppoihin lainkaan.

Tänään kävin kyllä Halpa hallissa sovittamassa yksiä kenkiä, koska ne olivat niin minua siis malliltaan ja väreiltään: herrain kengät korkealla korolla ja nauhoilla, yhdistelmä ruskeaa nahkaa ja beigeä kangasta. Malli vaan ei ollut jalan mukainen eli sinne jäivät halvasta, 9,90e, hinnasta huolimatta.

Bloggerin kuvan lataus toimii huonosti - lisään loput kuvat myöhemmin.